Julkaistu 20.01.2022

Ilmastopolitiikan seurauksena hiilidioksidineutraalissa Etelä-Savossa on ydinvoimalan verran tuulivoimaloita vuonna 2035

Päästöttömän energiantuotannon kasvattamisen paine tulee kyseenalaistamaan monia kirjoitushetkellä vahvoina ja tärkeinä pidettyjä maankäyttöön, maa-alueiden omistukseen, luonnonmaisemaan, mutta myös luontoarvoihin liittyviä arvoja.

Osana Suomen – mutta myös muun Euroopan – ilmastopolitiikan ratkaisua, massiiviset tuulivoimainvestoinnit tulevat kohdistumaan harvaan asutuille alueille Itä- ja Pohjois-Suomeen. Merituulivoimateknologian toivottava teknologiakehitys voi keventää tätä painetta kuluvan vuosikymmenen loppuun mennessä, mutta se ei tule poistamaan edullisempien investointikustannusten maatuulivoimapuistojen rakentamisen painetta.

Etelä-Savolle Suomen sekä EUn ilmastotavoitteet tulevat tarkoittamaan useita satoja tuulivoimaloita vuoteen 2035 mennessä. Jos uuden Olkiluoto 3 ydinreaktorin tuotantoteho on 1 600 MW, kaksisataa 8 MW laitosta vastaa nimellistehomielessä ydinvoimalaitoksen tuotantotehoa. Energianäkökulmasta tuulivoimaa pitäisi olla asennettuna yli kaksinkertainen tehomäärä ydinvoimalaitosten sähköntuotantotehoon verrattuna.

Maa-alueena tämä noin kaksisataa modernia laitosta tarkoittaisi noin 1 000 neliökilometrin verran tuulivoimatuotantoon varattavaa aluetta. Onko se vähän vai ei – noin 35 kilometriä suuntaansa oleva neliö kuvastaa tuota suuruusluokkaa, ja se voi olla useassa osassa. Vuosituotantomäärä näillä laitoksilla olisi yli kaksinkertainen alueella käytettävän sähkön määrään, vaikka olemassa oleva alueen teollisuuskin siirtyisi kasvavassa määrin sähkövoimaan palamiseen perustuvien energiatuotantomuotojensijaan. Itä- ja Pohjois-Suomen harvaan asutuilla alueilla on rooli oman alueen hiilidioksiditaseen parantamisen lisäksi myös kansallisen sekä EU tason ilmastotavoitteiden saavuttamisessa.

Jos Etelä-Savo saavuttaisi saman tuulivoimalaitosten tiheyden kuin tuulivoiman kuntatalouden voimavaraksi kääntäneessä Iin kunnassa, Etelä-Savossa olisi yli 800 tuulivoimalaitosta. Lestijärven kunnan tuulivoimalaitosten tiheys Etelä-Savoon sovellettuna johtaisi yli 1 800 tuulivoimalaitoksen lukumäärään Etelä-Savossa. Eli tuo 200 tuulivoimalaitosta on vielä hyvin maltillinen arvio. Maapinta-alaan suhteutettuna tämä on siis vain neljäsosa Iin kunnan tuulivoimamäärästä, tai vain reilu kymmenen prosenttia Lestijärven tuulivoimaloiden määrästä.

Ratkaisevaa on, tapahtuvatko tuulivoimainvestoinnit hallitusti, koordinoidusti, ja aluetalousvaikutukset maksimoiden, vai tapahtuvatko ne riitaisasti, koordinoimatta, ja alueiden muita käyttömuotoja vahingoittaen?

Vääjäämättä edessä on vaikea arvovalintojen tekeminen. Tunnepitoisen tuulivoiman maisemallisten vaikutusten vastustamisen sijaan, on päästävä syvällisempään punnitsemiseen muiden maa-alueiden käyttömuotojen, matkailun näkökulmien sekä luontoarvojen yhteismitallistamiseksi. Vuoteen 2035 on kolmetoista vuotta kirjoitushetkestä. Kolmetoista vuotta sitten Suomessa oli ilmastopolitiikan sijaan energiapolitiikka, jossa panostettiin tukien muodossa kotimaisen puuperäisen polttoaineen käyttöön, ja turpeen merkitys kansallisena energiavarantona tunnustettiin. Olisiko kolmetoista vuotta sitten uskottu, että nyt keskustellaan siitä, määritteleekö EU Komissio jäsenvaltioiden metsävarojen suoraan vai välillisesti? Olisiko uskottu Suomen metsävaroista suunniteltavan eurooppalaisen ilmastopolitiikan yhteinen hiilidioksidinieluvaranto?

Viime vuosien eurooppalaisen ilmastopolitiikan trendejä ennakoiden tulevaisuuteen, ajatus eurooppalaisittain autiosta Itä- ja Pohjois-Suomesta eurooppalaisena tuulivoiman tuotantoalueena ei olekaan kovin mahdoton. Kirjoitushetkellä kartoituksia tehdään kunnioittaen viidensadan metrin tai kilometrin suojaetäisyysvaatimuksia asuinkiinteistöihin, mikä harvaan – mutta tasaisesti – asutussa Etelä-Savossa rajaa pois suuremmat tuulipuistoalueet. Mutta miten käy kiinteistönomistajan näkemysten turvaaminen, jos vaakakupin toiselle puolelle asetetaan ideologisesti maailman pelastuminen tuulivoimainvestointien myötä? Lapissa edessä tulee olemaan vastakkainasettelu alkuperäisväestön elinkeinojen intressien ja eurooppalaisen ilmastopolitiikan välillä. Etelä-Savossa keskustelu käydään matkailun ja kausiasumisen intressien puolustamisessa.

Kunnilla on erittäin tärkeä rooli maankäytön mahdollisuuksien luomisessa kaavoituksen sekä monien tuulivoiman edellyttämien lupakäytäntöjen myötä. Kannattaa seurata lähivuosina kuntien vastuulle tulevien lainsäädännöllisten velvoitteiden kehittymistä. Kuntien epäkiitollisena roolina – niin pelkään – tulee olemaan vastuun kanto koko kunnan alueella tapahtuvasta toiminnasta, vaikka kunnan omien päästöjen osuus olisikin vain vaikkapa 10 % koko kunnan alueen kasvihuonekaasupäästömäärästä. Tehokas tapa tuulivoiman massiivisen investointiboomin käynnistämiselle olisi luoda kunnille velvoite uusiutuvan energian tuotannon lisäämiseksi alueellaan, ja sen edellytysten varmistaminen kaavoitus- ja muulla luvituksella.

Suomi kansakuntana ja kansantaloutena kamppailee raaka-ainereservaattiasemaa vastaan. Meidän pitää löytää keinot resurssiemme jalostusarvon nostamiseksi. Suomen vaarat, tasangot, ranta-alueet, ovat kohtuullisen hyvää tuulentuottoaluetta. Meille nämä alueet ovat toki paljon enemmänkin, moniarvoisesti arvokkaita alueita. Riskinä tuulivoiman massiivisen rakentamisen tapauksessa on Suomen ja Etelä-Savon ajautuminen raaka-ainereservaatiksi tuulentuottoalueen näkökulmasta. Suomi on jo käytännössä menettänyt muutamia erikoisosaamisalueita lukuun ottamatta tuulivoimateknologiakilpailun muiden maiden teknologioille. Tuulivoimalaitokset tuodaan ulkomailta Suomeen. Teknologian arvon nousu ruokkii muiden maiden kansantalouksia. Kasvava määrä tuulivoimalaitos investoinneistakin tehdään ulkomaisella pääomalla. Tuotot valuvat investoreiden kotiseudun mukaan muualle. On tärkeää, että myös kotimaiset investorit ovat mukana tuulivoimainvestoinneissa, jolloin on mahdollista investointien toteutuksessa moniarvoisemman arvioinnin toteutuminen – alueet voidaan huomioida muullakin mittarilla arvioituina kuin pelkästään tuulentuottoalueena.

Ilmastopolitiikan trendi tuulivoimarakentamisen kasvulle on vääjäämätön. Viisasta varautumista on ajoissa kehittää arviointimenetelmiä maisemallisten haittojen, matkailun- ja kausiasumisen haittojen, luontoarvojen, sekä tuulivoiman tuomien hyötyjen arvioinnille. Etelä-Savo selviää tästä ilmastopolitiikan myllerryksestä parhaiten, kun mahdollisimman aikaisin olisi alueiden luokittelu kypsynyt siten, että vääjäämättömät tuulivoimainvestoinnit saadaan kohdistettua moniarvoisen arvioinnin kannalta parhaisiin – tai vähiten haitallisiin – maa-alueisiin.

Suhtaudun itse kunnioittaen omaisuuden suojaan, päätösvaltaan omistettujen maa-alueiden käyttömuodosta, demokraattiseen järjestelmään, sekä kannatan demokraattisen päätösvallan jalkauttamista lähelle päätösten kanssa eläviä ihmisiä. Tunnistan riskin, että kirjoitushetkellä kunnioitettuja arvoja tuulivoimalaitosten suojaetäisyyksistä, vääjäämättömistä maisemallisista haitoista, tai ylipäätään päätösvaltaa maa-alueiden käyttömuodoista, tullaan vakavasti haastamaan eurooppalaisen ilmastopolitiikan nimissä. Mikäli ilmastopolitiikka tulee velvoittamaan massiiviseen tuulivoimarakentamiseen, silloin Etelä-Savossa pitää olla valmius investointien mahdollisimman viisaaseen alueelliseen kohdistamiseen, ja tuulivoimapuistojen positiiviset vaikutukset muun muassa työllistävään vaikutukseen liittyen, pitää maksimoida. Tämä vaatii valmistautumista, ja tämä vaatii yhteistä maakunnallista tuulivoimastrategiaa. Maakuntakaavan päivitys on nyt tuulivoimarakentamisen arvioinnin näkökulmasta ajankohtaisempi kuin milloinkaan aiemmin.

Kirjoittaja: 

Markus Tykkyläinen
Toimitusjohtaja
Suur-Savon Sähkö Oy