
Julkaistu 24.03.2025
Etelä-Savon maakuntaohjelman laatiminen vuosille 2026–2029 on käynnissä – Maakuntaohjelman seminaari 10.6. klo 12–16
Vuosia 2026–2029 koskevan maakuntaohjelman osallistava työskentely on tällä hetkellä hyvässä vauhdissa Etelä-Savossa.
Kuulemme kevään aikana sidosryhmiämme laajasti mm. erilaisten teematyöpajojen ja -kyselyjen merkeissä. Kaikki aluekehittämisen sisältökokonaisuudet yhteen nivova seminaari järjestetään hybriditoteutuksena kesäkuussa.
Etelä-Savon maakuntaohjelma vuosille 2026–2029 valmistellaan kuluvan vuoden aikana siten, että se tullaan esittelemään maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi loppuvuodesta 2025. Maakuntaliitto vastaa työskentelyn organisoimisesta. Maakuntaohjelma valmistellaan laajapohjaisessa ja osallistavassa sidosryhmäyhteistyössä valtion viranomaisten, kuntien, korkeakoulujen ja oppilaitosten, tutkimuslaitosten sekä alueen asukkaiden, yritysten ja järjestöjen kanssa. Kuluvan kevään aikana järjestetäänkin lukuisia teemakohtaisia työpajoja sekä osallistavaa virtuaalityöskentelyä maakuntaohjelman sisältöjen ja kehittämisteemojen kokoamiseksi.
Maakuntaohjelma rakentaa alueen yhteistä tahtotilaa konkretisoiden kehittämisen painopisteet ja keskeisimmät toimenpiteet, joilla viranomaiset ja alueen muut kehittäjätahot yhdessä vahvistavat maakunnan elinvoimaa tulevalla nelivuotiskaudella. Maakuntaohjelma myös yhteensovittaa Euroopan unionin ja kansallisten aluepoliittisten tavoitteiden toteuttamista Etelä-Savossa. Lisäksi valmistelun yhteydessä päivitetään Etelä-Savon älykkään erikoistumisen strategia.
SAVE THE DATE: Kehittämisen tavoitteita ja painopisteitä koskeva seminaari kehittäjäkumppaneille järjestetään 10.6. klo 12–16 Mikkelissä ja hybriditoteutuksena, paikka ilmoitetaan myöhemmin. Ilmoittautuminen tilaisuuteen avataan toukokuussa.
Tapahtuman ohjelma ja ilmoittautumislinkki julkaistaan verkkosivullamme: esavo.fi/maakuntaohjelma-2026-29
Kommentteja ja ideoita esimerkiksi kehittämisteemoihin liittyen voi jättää syksyyn saakka maakuntaohjelman palautelaatikkoon: esavo.fi/maakuntaohjelmapalaute
Lisätietoja aiheesta antavat:
kehittämisjohtaja Merja Olenius, merja. olenius(at)esavo.fi, 040 629 7210 ja asiantuntija Hanna Kautiainen, hanna.kautiainen(at)esavo.fi, 044 770 0519.