Julkaistu 26.05.2023
Etelä-Savo sydämellä: maakuntahallituksen jäsen Anna-Maria Kovanen
Etelä-Savon maakuntahallituksen blogikirjoitusten sarjassa hallituksen jäsenet esittäytyvät. Eteläsavolaisuudestaan ja ajatuksistaan maakunnan kehittämiseksi kertoo Anna-Maria Kovanen (kok.).
1. Millainen eteläsavolainen olet? Missä asut, mitä teet ja mitä arvostat kotiseudussasi?
Olen eteläsavolaistunut ja pieksämäkeläistynyt keskisuomalainen. Muutin Pieksämäelle vuonna 2006 puolisoni mukana. Tuolloin olin vastavalmistunut sairaanhoitaja ja pääsinkin työskentelemään vielä pienen aluesairaalan erikoissairaanhoitoon. Nykyään työskentelen sydänhoitajana perusterveydenhuollossa ja opiskelen sosiaali- ja terveysalan johtamisen ylempää ammattikorkeakoulututkintoa. Sittemmin perheemme kasvoi viidellä lapsella ja Hessu-beagle asustelee koiratarhassa. Vanhin lapsi pääsee tänä kesänä ripille ja nuorin aloittaa koulunkäynnin.
Pieksämäellä ja Etelä-Savossa on ollut helppo verkostoitua, saada ystäviä ja on otettu myös avoimesti vastaan paikallisyhdistyksiin ja politiikkaan vaikuttamaan.
Saattaa olla, että alkuaikoina jupisin, että ei täällä ole mitään. Tämän havaitsin kyllä aika nopeasti omaksi ennakkoluulokseni. Lapset on ollut hyvä ja turvallista kasvattaa täällä. Harrastukset niin liikunnassa kuin kulttuurissakin ovat lähellä niin lapsille kuin aikuisille. Lisäksi tarjonta on liki samaa kuin isoimmissa kaupungeissa. Rautateiden risteys on upea asia meille, jos ei autolla halua tai voi lähteä niin junalla pääsee joka ilmansuuntaan ja seuraavat kaupungit ovatkin mukavasti tunnin päässä (Mikkeli, Jyväskylä, Kuopio). Yliopisto meidän maakunnastamme nyt puuttuu, mutta yhteistyö eri koulutusasteiden välillä on lisääntynyt ja etäopiskelu parantaa myös meidän mahdollisuuksiamme opiskella korkeakoulututkintoja ja samalla saamme asua kotikunnissamme.
2. Mihin asioihin maakunnassa erityisesti haluaisit vaikuttaa tehtäväsi kautta?
Maakunnan päätöksenteossa haluan olla turvaamassa ja vaikuttamassa, että edellisessä vastauksessa mainitsemani asiat säilyvät, kehittyvät ja uusia maakuntamme pitovoimaa lisääviä asioita syntyy. Meidän tulee tehdä vahvaa edunvalvontaa maakuntamme eduksi, pitää yhteyksiä ja luoda verkostoja laajasti kansalliseen päätöksentekoon ja EU-tasolla. Tarvitsemme terveyspalveluiden lisäksi niin poliisia, palolaitosta, kouluja eri asteilla kuin elinvoimaisia yrityksiä ja palveluntuottajia. Ilman näitä meidän olisi hankalaa täällä asua ja turvata heikompia. Haluan olla vaikuttamassa hyvään yhteistyöhön maakunnan päätöksenteossa ja yhteisten päämäärien saavuttamisessa.
3. Terveisesi eteläsavolaisille – ja muualle Suomeen?
Hyvät eteläsavolaiset - muistetaan, että meillä on upea maakunta, kauniit maisemat, puhdas luonto, ilma ja vesi. Muistetaan, että täällä on edullista asua, elää, liikkua, harrastaa ja nauttia kulttuurista. Hyvät eteläsavolaiset - puhutaan aina kauniisti maakunnastamme ja pyritään toimimaan yhdessä myös ystävällisesti ja pitämään päätöksenteko rakentavana. Muistetaan, että kaikki me eteläsavolaiset haluamme kuitenkin vain maakuntamme parasta.
Lämpimästi tervetuloa kokemaan Etelä-Savoa vapaa-ajalla, työmatkalla tai pysyvästi! Täällä onnistuu etätyö ja etäopiskelut. Kaikenlaista työtä ja opiskelupaikkoja on tarjolla runsaasti eri aloilla. Toivottavasti junayhteyksiin saadaan parannusta, jotta myös pendelöinti sujuisi vielä paremmin maakuntaamme.
Hyvät ulkokuntalaiset, turistit, vieraat ja maakuntaanmuuttajat nauttikaa upeasta luonnostamme, kulttuuristamme, ruuastamme ja palveluistamme!
Anna-Maria Kovanen
Maakuntahallituksen jäsen
Etelä-Savon maakuntaliitto