Uusimmat
Julkaistu 22.04.2022
YhES - Yhdistykset Etelä-Savossa järjestöneuvottelukunnan kokoustiedote 2/2022
Järjestöneuvottelukunta YhES – Yhdistykset Etelä-Savossa kokoontui vuoden toiseen kokoukseensa 7.4.2022. Paikalla oli yhteensä 29 osallistujaa.
Kokouksen alussa hyvinvointialueen hallituksen puheenjohtaja Heikki Laukkanen kertoi uuden hyvinvointialueen käynnistymistyöstä. Laukkanen totesi, että yhtenä tärkeimpänä asiana on tällä hetkellä hyvinvointialueen johtajan valinta. Järjestöjen rooli osana palveluvalikkoa on merkittävä. Aluevaltuutetuille on tehty perehdytysmateriaali liittyen järjestötoimintaan. Tästä kertoi Laura Meriluoto Järjestöjen muutostuki-hankkeesta.
Maakunnan ajankohtaisista asioista kertoi maakuntajohtaja kertoi Pentti Mäkinen; Ukrainan tilanne koskettaa maakuntaa.
Kokouksessa päätettiin esittää maakuntahallitukselle sote- ja yhteistyöjärjestöjen varsinaiseksi uudeksi jäseneksi Juhani Jäppistä, joka edustaa Paiste ry:tä.
Lisäksi kokouksessa suunniteltiin kuluvan vuoden toimintaa ja myös isompia järjestötoimijoille suunnattuja tilaisuuksia on suunnitteilla Mikkeliin, Savonlinnaan ja Pieksämäelle. Neuvottelukunnan toiminnassa tapahtuu kauden vaihto vuoden 2023 alusta ja työvaliokunta sai toimeksiannon valmistella toimintatapoja uusien jäsenien hakemiseksi.
Seuraavan kerran YhESin kokous pidetään 25.8.2022. YhESin kokouspöytäkirjat löytyvät osoitteesta www.esavo.fi/YhES
Lisätietoja:
Kalle Husso, puheenjohtaja
044 3410075
Eveliina Pekkanen
Kehittämispäällikkö, Etelä-Savon maakuntaliitto
044 770 0591