Suoraan sisältöön
Saimaan juhlavuoden avajaisia vietetään Lappeenrannassa helmikuun alussa

Julkaistu 05.12.2023

Saimaan juhlavuoden avajaisia vietetään Lappeenrannassa helmikuun alussa – Juhlava avajaisgaala pidetään kaupungin Raatihuoneella!

Saimaan gastronomian juhlavuotta vietetään vuoden 2024 ajan Etelä-Savossa, Pohjois-Karjalassa ja Etelä-Karjalassa. Luvassa on hienoja kulttuuria ja ruokaa yhdistäviä elämyksiä ja tapahtumia, jotka kutsuvat kokemaan Saimaata kaikin aistein.

Saimaan juhlavuosi lähestyy hyvää vauhtia, ja sen avajaisviikonloppua vietetään jo 2.-4.2.2024. Avoimen yhteistyökumppanihaun kautta avajaisten paikkakunnaksi valikoitui Lappeenranta. Viikonlopun ohjelmassa on avajaisseminaari, kaupungin Raatihuoneella pidettävä juhlava kutsuvierasgaala sekä IGCAT-organisaation kansainvälisen Top Websites for Foodie Travellers 2024 -kilpailun palkitsemisgaala.

Sunnuntaina luvassa on Koko Saimaa pilkkii -tempaus, johon kutsutaan mukaan ihmisiä ja pilkkiseuroja ympäri Saimaata. Viikonloppuun on suunnitteilla myös talvimaisemasta nousevaa taidetta sekä ruokatempauksia.

"Ensi vuosi on yhtä juhlaa"

Lappeenrannassa Saimaan juhlavuosi yhdistyy Lappeenrannan Kulttuurin unelmavuoden 2024 kanssa. Lappeenrannan kaupungin matkailu-, markkinointi- ja asiakaspalvelujohtaja Mirka Rahman iloitsee siitä, että Lappeenranta saa kunnian järjestää Saimaa European Region of Gastronomy -juhlavuoden avajaisia. Kaupungissa vietetään Kulttuurin unelmavuoden lisäksi myös Lappeenrannan kaupungin 375-vuotisjuhlaa.

–  Ensi vuosi on yhtä juhlaa Lappeenrannan osalta ja iloitsemme Saimaan ERG-vuoden avaamisesta kulttuuria ja perinteitä yhdistävässä Lappeenrannan 375-juhlavuodessa. Ruoan yhdistäminen tapahtumaan tai vierailukokemukseen tuo lisäarvoa niin kävijälle kuin kohteelle ja ennen kaikkea alueen yrityksille, Rahman toteaa.

Juhlavuosien yhteistyöstä iloitsee myös Saimaa European Region of Gastronomy -hankkeen johtaja Sari Kaasinen.

–  On hienoa saada aloittaa Saimaan alueen ruokamatkailun juhlavuosi Lappeenrannasta yhdessä Kulttuurin unelmavuoden kanssa. Etelä-Karjala on ottanut hurjan loikan ruoka- ja kulttuurimatkailun kehittämisessä, ja on upeaa päästä kokemaan eteläkarjalainen vieraanvaraisuus ja nostamaan alueen vahvuuksia esiin juhlavuoden avajaisten kautta.

Lappeenrannan kulttuurin unelmavuoden avajaisia vietetään viikko ennen Saimaan avajaisviikonloppua. Kulttuuri, ruoka ja taide ovat koko viikon ajan vahvasti esillä Lappeenrannan katukuvassa, ja kahdet avajaiset muodostavat luontevan jatkumon. Kulttuurin unelmavuoden avajaisohjelma julkaistaan kokonaisuudessaan tammikuun alkupuolella Lappeenrannan kulttuurin unelmavuoden verkkosivuilla osoitteessa: lappeenranta.fi/kulttuurinunelmavuosi

–  Saimaan ruokamatkailun juhlavuoden tarkoitus on nostaa esiin alueemme ruokaperinnettä, kulttuuria ja muita helmiä. Toivomme, että monet lähtisivät jo avajaisviikonloppuna innolla mukaan kokemaan juhlavuoden antia. Ruokaa ja taidetta esiin nostavia tapahtumia voi avajaisten kunniaksi järjestää mielellään myös muualla kuin Lappeenrannassa! Ensin syödään ja juhlitaan avajaisia, ja sen jälkeen mennään yhdessä pilkille Saimaan jäälle, kuvailee Kaasinen avajaisviikonlopun tunnelmia. 

Juhlavuosi täynnä tapahtumia

Saimaan alueen ruokaan ja kulttuuriin liittyviä tapahtumia voi ilmoittaa juhlavuoden viralliseen kalenteriin, ja moni mielenkiintoinen tapahtuma sieltä jo löytyykin. Alkuvuodesta toteutuu esimerkiksi Lappeenrannassa järjestettävä Perinneleivonnaisseminaari sekä Karjalanpiirakan SM-kisat, jotka toteutetaan yhteistyössä Karjalan Liiton kanssa (22.-23.3.). Kesällä avautuu Lappeenrannan taidemuseossa Normaalit ruokajuomat ja jokapäiväinen leipämme -taidenäyttely (1.6.-1.9.) ja kesäkuussa vietetään Koko Saimaa Saunoo -päivää (8.6.). Ruokaa ja kulttuuria yhdistetään Mustan ja Valkoisen Teatterifestivaalilla Imatralla (26.7-3.8.), ja syksyllä mitellään makkaranvalmistuskisoissa Karjalan Makkarafestissä Imatralla (7.9).

Syyskuussa juhlitaan Saimaan ruokaperinnettä ulkomaalaisten European Region of Gastronomy -verkostoon kuuluvien vieraiden kanssa (9.-13.9.). Vuoden mittaan on luvassa myös pienempiä ja persoonallisia tapahtumia, kuten Idän Villafestarit Nurmeksessa (10.-11.8.), Karpalotapahtuma Uukuniemellä (14.10.) sekä indie-musiikkifestivaali Ihmemaa Sulkavalla (29.6.). 

Tapahtumat kootaan rakenteilla olevaan Taste Saimaan omaan tapahtumakalenteriin, josta matkailijoiden on helppo tutkia vuoden tarjontaa. Juhlavuoden tapahtumia voi ilmoittaa kalenteriin osoitteessa https://www.tastesaimaa.fi/tapahtumahaut. Erityisesti alkuvuoden tapahtumia toivotaan kalenteriin jo nyt, jotta ne ehtisivät mukaan juhlavuoden esitteisiin. 

Pääkuva: Lappeenrannan historiallinen Raatihuone valittiin Saimaan ruokamatkailun juhlavuoden avajaisgaalan tapahtumapaikaksi. Kuva: Lappeenrannan kaupunki

Lisätietoja:  

Hankejohtaja Sari Kaasinen, 040 636 1469, sari.kaasinen@esavo.fi  

Viestintäasiantuntija Hanna Partanen, 040 653 5245, hanna.partanen@esavo.fi 

Lisätietoja juhlavuodesta: www.tastesaimaa.fi 

Saimaan alue on vuonna 2024 Euroopan ruoka- ja kulttuurimatkailun keskus. European Region of Gastronomy on kansainvälisesti arvostettu tunnustus, jota on myönnetty 2016 lähtien yhdelle tai useammalle eurooppalaiselle alueelle. Statuksen myöntää International Institute of Gastronomy, Arts, Culture and Tourism –järjestö. 

Valmistautumista kohti juhlavuotta 2024 tehdään Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Pohjois-Karjalan maakuntien laajalla ylimaakunnallisella yhteistyöllä. Juhlavuoden hanketta rahoittavat myös alueen kaupungit, kaikkien maakuntien kauppakamarit, Lake Saimaa Ry, Visit-organisaatiot ja oppilaitokset. Saimaa European Region of Gastronomy Management Project 2023-2025 -hanketta hallinnoi Etelä-Savon maakuntaliitto. Ylimaakunnallisen yhteistyön tavoitteena on nostaa Saimaan alue Lapin ja Helsingin rinnalle kansainvälisesti kiinnostavaksi matkailukohteeksi, ruoka ja kulttuuri keskiössä. Lisätietoja juhlavuodesta, hankkeesta ja sen toimenpiteistä: https://tastesaimaa.fi/