Uusimmat
Julkaistu 19.06.2023
Rahulan kylä Mikkelistä on Etelä-Savon vuoden kylä
Etelä-Savon maakuntahallitus kokoontui 19.6. Kangasniemellä Koittilan kylän Passari-pubissa. Kesäkuun kokouksessa nimettiin Etelä-Savon vuoden kylä. Maakuntahallitus onnitteli Koittilan seutua valinnasta viime vuonna Suomen vuoden kyläksi.
Rahulasta vuoden kylä 2023 maakunnassa
Lisätietoja: Norolan nuorisoseura ry / Rahulan kylätoimikunta puheenjohtaja Markus Torniainen, p. 050 305 3742
Rahulan kylä Mikkelistä on Etelä-Savon vuoden kylä vuonna 2023. Etelä-Savon maakuntahallitus nimesi Rahulan vuoden kyläksi Järvi-Suomen Kylät ry:n esityksestä.
Järvi-Suomen Kylät ry:n perusteluissa todetaan, että Rahulan kylä on oiva esimerkki muille kylille siitä, että koulun lakkaaminen ei aina tarkoita kylän kuolemaa ja palveluiden loppumista. Puolustustaistelu kyläkoulun säilyttämiseksi yhdisti kylää ja toi uusia aktiiveja kylätoimintaan mukaan.
Entinen kyläkoulu kunnostettiin kylätaloksi ja yritystiloiksi. Liikuntasalirakennuksen hankinta kylän yrittäjien rahallisen panostuksen avulla osoitti yrittäjien ja asukkaiden sitoutumista kylän kehittämiseen. Kylä haluttiin pitää sekä elävänä että toiminnallisena. Kiinteistöt ovat mahdollistaneet uusia toimintoja ja monet näistä ovat lähteneet liikkeelle kyläläisten omasta aloitteesta.
Rahulassa eri yhdistykset ovat yhdistäneet voimansa Norolan Nuorisoseuran ja Rahulan kylätoimikunnan alle. Yhdistymisten myötä kylän toimijat on saatu koottua yhteen ja osin päällekkäisiä toimintoja on vähennetty.
Rahulan kylätoimikunta on pyrkinyt edistämään maaseutuasumista tarjoamalla palveluita - liikuntatilan, lähiliikuntapaikan, leikkipuiston, juhlatilan ja kokouspaikan - tehden alueesta hyvän ja houkuttelevan alueen lapsiperheille. Rahula rules!
Etelä-Savon maakuntaliitto on nimennyt Järvi-Suomen kylät ry:n esityksestä maakunnan vuoden kylän vuodesta 1997. Järvi-Suomen kylät esittää Etelä-Savon vuoden kylää edelleen valtakunnalliseksi vuoden kylä -ehdokkaaksi.
Koittilan seutu Kangasniemeltä valittiin tänä vuonna Suomen vuoden kyläksi.
Vuoden kylän valinnalla halutaan nostaa esiin kylien monipuolista toimintaa ja lisätä kylätoiminnan tunnettavuutta. Tavoitteena on löytää esimerkkejä aktiivisista kylistä ja tuloksellisesta kylätoiminnasta.
Linkki kokouksen pöytäkirjaan ja materiaaleihin
Lisätietoja kokouksesta:
Maakuntahallituksen puheenjohtajisto Arto Sepponen puh. 044 337 0230, Oskari Valtola puh. 040 751 2154 ja Eija Stenberg puh. 040 546 6852 sekä maakuntajohtaja Pentti Mäkinen puh. 050 500 2584