Suoraan sisältöön

Julkaistu 30.05.2023

Päämajasymposiumissa keskustellaan turvallisuudesta ja henkisestä kriisinkestävyydestä

Yhteiskunnallisen keskustelun tapahtuma Päämajasymposium järjestetään Mikkelissä 4.8.2023. Symposium järjestetään nyt jo 14. kertaa.

Tapahtuma kokoaa jälleen päämajakaupunki Mikkeliin maan johtavia asiantuntijoita ja poliitikkoja keskustelemaan ajankohtaisista yhteiskunnallisista teemoista. Tänä vuonna pääteemoina ovat Suomen turvallisuus ja puolustus sekä henkinen kriisinkestävyys. Luvassa on aiheista paneelikeskustelut sekä perinteinen Mannerheim-luento.

Symposiumin järjestävät Etelä-Savon maakuntaliitto ja Mikkelin kaupunki yhteistyössä Länsi-Savon, Yleisradion, Mikkelin Musiikkijuhlien, Sodan ja rauhan keskus Muistin ja Maavoimien esikunnan kanssa.

Turvallisuuden eri näkökulmat esille keskusteluissa

Symposiumissa keskustelujen polttopisteessä ovat turvallisuuden ja puolustuksen lisäksi henkinen kriisinkestävyys ja kulttuuristen juurien merkitys kriisissä.

- Viime vuodet ja kohtaamamme kriisit ovat osoittaneet, että turvallisuuteen liittyy paitsi sotilaallinen ja maanpuolustuksellinen ulottuvuus, myös monia muita puolia. Yksi tärkeä seikka kriisien ja sotien pitkittyessä on henkinen resilienssi ja oman kulttuurin merkityksen tunnistaminen. Kansakunnalla on oltava kulttuuri, jota puolustaa ja josta se saa voimaa, sanoo valmistelutyöryhmän puheenjohtaja, Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkinen.

Asiantuntijoina ja keskustelijoina Päämajasymposiumissa ovat kansanedustaja Jussi Halla-aho, Maavoimien esikuntapäällikkö Jukka Jokinen, Suomen pankin pääjohtaja Olli Rehn, kenraaliluutnantti (res) Arto Räty, Turun arkkihiippakunnan piispa Mari Leppänen, tutkija ja kirjailija Ville Kivimäki, Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Ville Matvejeff sekä Suomen Kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson.

Mannerheim-luennon pitää kansanedustaja Antti Häkkänen.

Symposiumin juontaa Jussi-Pekka Rantanen ja päätössanat lausuu Merja Ylä-Anttila Yleisradiosta.
Tilaisuus järjestetään konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa ja se on kaikille avoin ja maksuton.

Lisätietoa tapahtumasta ja ohjelma: 

https://www.esavo.fi/paamajasymposium

Lisätietoja:

Pentti Mäkinen
Maakuntajohtaja
P. 050 500 2584

Heidi Miettinen
Viestintäpäällikkö
P. 040 624 0624