Julkaistu 13.12.2023
Maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntaliiton talousarvion ja -suunnitelman
Etelä-Savon maakuntavaltuusto kokoontui 13.12.2023 Mikkelissä konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa.
Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen toi katsauksessaan esiin ajankohtaista tietoa maakunnan tilastoista, edunvalvonnasta ja tulevan vuoden painopisteistä. Haastavat ajat Suomessa ja maailmalla tuntuvat myös Etelä-Savossa, mutta positiivistakin löytyy. Hyvä elämä on mahdollista luonnonläheisessä maakunnassa, ja muun muassa EU-rahoituksella elinvoimaa pyritään monipuolisesti vahvistamaan.
Väestön väheneminen on edelleen suuri haaste maakunnalle. Etelä-Savoa koettelee myös aleneva työllisyysaste. Työikäisten määrä Etelä-Savossa on koko maata pienempi ja ennusteen mukaan tilanne muuttuu heikommaksi vuoteen 2040 mennessä.
EU:n koheesiopolitiikalla kavennetaan alueiden välisiä kehityseroja, ja tämä periaate on varmistettava jatkossakin EU-varojen jakautumisessa. Tähän keskitytään myös maakunnan edunvalvonnassa tulevana vuonna. Edunvalvonnan kärkiä ovat muun muassa liikenneinvestointien varmistaminen Etelä-Savoon ja Itä-Suomeen sekä itäisen Suomen vision toimeenpano, metsäpolitiikkaan vaikuttaminen, laajakaistayhteyksien parantaminen ja tuulivoimahankkeiden käynnistäminen.
Maakuntaliiton talousarvio ja -suunnitelma sekä toiminnan suuntaviivat hyväksyttiin
Lisätietoja: maakuntajohtaja Pentti Mäkinen puh. 050 500 2584
Maakuntavaltuusto käsitteli maakuntaliiton talousarviota ja -suunnitelmaa sekä toiminnan painopisteitä vuodelle 2024.
Maakuntahallituksen puheenjohtaja Arto Sepponen (kesk.) kertasi kuluneen vuoden toiminnan kärkiä, tavoitteita ja tuloksia. Itä- ja Pohjois-Suomen puheenjohtajuusvuosi 2023 on ollut erityisesti verkostoitumisen ja ylimaakunnallisen edunvalvontatyön aikaa. Tulevakin vuosi on työntäyteinen. Maakunnan vahvuuksien kehittäminen on tärkeää samalla kun koitetaan poistaa heikkouksia. Vuonna 2023 valmistunut Etelä-Savon Älykkään erikoistumisen strategia ohjaa vahvuuksien lujittamiseen muun muassa hankerahoituksen avulla.
Maakuntaliiton taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi muodostuu vuoden 2024 talousarviosta. Heinäveden ja Joroisten kuntien maakunnanvaihdoksen suora vaikutus maakuntaliiton kuntaosuuksiin merkitsi vuonna 2021 noin 5,5 prosentin eli noin 135 000 euron vähennystä.
Jäsenkuntamaksuosuuksiin tehtiin kolmen prosentin alennus vuonna 2017. Maakuntahallitus on esittänyt jäsenkunnille kolmen prosentin kuntamaksuosuuksien korotusta, jonka jälkeenkin jäsenkuntaosuudet olisivat jäämässä pienemmiksi kuin vuonna 2016.
Maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntaliiton talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2024-2026.
Lisäksi maakuntavaltuusto päätti, ettei jäsenkuntien peruspääomaosuuksille makseta korkoa.
Keskustan valtuustoryhmä esitti toimintasuunnitelmaan lisäystä proaktiivisesta edunvalvonnasta raideliikenteen kehittämiseksi erityisesti Savon ja Karjalan ratojen parannuksen ja yksityisen raideliikenteen osalta. Lisäys hyväksyttiin yksimielisesti.
Valtuustoryhmät korostivat elinvoiman ja turvallisuuden vahvistamista
Valtuustoryhmien puheenvuoroissa korostuivat muun muassa edunvalvonnan merkitys ja kokonaisturvallisuuden vahvistaminen maakunnassa ja itäisessä Suomessa. Koko Suomen asuttuna pitäminen on tärkeää maan turvallisuudelle. Venäjän hyökkäyssodan kerrannaisvaikutukset osuvat erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomeen. Investoinnit energiaan ja saavutettavuuteen ovat välttämättömiä alueelle.
Osaavan työvoiman rekrytointi on kasvava haaste maakunnassa. Yritysten toimintaedellytyksiin on kiinnitettävä huomiota, jotta yritykset voivat kasvaa ja työllistää.
Kuntien valtionosuusuudistuksessa tarvitaan leveitä hartioita puolustamaan kuntia. Etelä-Savo tarvitsee edelleen edunvalvontaa niin kansallisella tasolla kuin EU:ssa.
Etätyön ja monipaikkaisuuden edistäminen nähdään mahdollisuutena Etelä-Savolle. Perheille on viestittävä maakunnan mahdollisuuksista ja vetovoimaa vahvistettava.
Maakuntavaltuuston puheenjohtaja Jarno Strengell (sd.) korostaa, että Etelä-Savon maakunnan valtakunnallisessa edunvalvonnassa tulee jatkossakin pitää Itä-Suomen puolia yritys-, koulutus-, matkailu-, liikenne- ja metsähankkeissa sekä korostaa EU-politiikassa Itä Suomen elinvoiman merkitystä Euroopan ja Naton turvallisuudessa.
Maakuntaliiton hallintosääntöön muutos
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Sirpa Lavikainen, p. 040 509 4006
Maakuntavaltuusto hyväksyi maakuntaliiton hallintosäännön muutoksen, jolla varaudutaan poikkeusoloihin ja normaaliolojen häiriötilanteisiin. Maakuntajohtaja voi käyttää poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteessa normaalista toimivallasta poikkeavaa päätösvaltaa kuntayhtymän toiminnan turvaamiseksi ja tilanteen normalisoimiseksi välttämättömän syyn vuoksi.
Maakuntahallituksen jäsenmuutokset
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Sirpa Lavikainen, p. 040 509 4006
Maakuntavaltuusto myönsi Sami Järviselle (ps.) eron maakuntahallituksen jäsenyydestä ja valitsi Raimo Heinäsen hänen tilalleen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
Vastaukset valtuutettujen jättämiin aloitteisiin
Lisätietoja: vt. hallintojohtaja Sirpa Lavikainen, p. 040 509 4006
Maakuntahallitus on valmistellut vastaukset 15.6. maakuntavaltuutettujen jättämiin aloitteisiin.
Kristillisdemokraattien Jouni Koskela jätti aloitteen Etelä-Savon osallistumisesta maan poikittaisraideliikenteen kehittämiseen.
Seija Puputti (liik.) esitti valtuustoaloitteen työryhmän perustamiseksi Etelä-Savon maakunnan elinvoimaisuuden parantamiseksi.
Keskustan valtuustoryhmä jätti aloitteen eläkeläisten terveysliikunnan edistämisestä.
Maakuntavaltuusto merkitsi maakuntahallituksen antamat vastaukset tiedoksi ja totesi aloitteet loppuun käsitellyiksi.
Linkki kokouksen esityslistaan ja materiaaleihin.
Lisätietoja:
Maakuntavaltuuston puheenjohtajisto: Jarno Strengell puh. 044 711 5123, Hannu Auvinen puh. 050 588 2920 ja Eero Aho puh. 044 309 5128 sekä maakuntajohtaja Pentti Mäkinen puh. 050 500 2584