Suoraan sisältöön

Julkaistu 25.11.2024

Maakuntajohtaja Pentti Mäkiselle maakuntaneuvoksen arvonimi

Tasavallan presidentti on myöntänyt Etelä-Savon maakuntajohtaja Pentti Mäkiselle maakuntaneuvoksen arvonimen marraskuun 22. päivänä.

Etelä-Savon maakuntahallitus on hakenut arvonimeä maakuntajohtaja Mäkiselle.

Pentti Mäkinen on toiminut Etelä-Savon maakuntajohtajana vuodesta 2014 lähtien.
Ennen Etelä-Savoon siirtymistään Mäkinen toimi Elinkeinoelämän keskusliiton pk-yrittäjyysasioista vastaavana johtajana.  

Arvonimi on kansalaiselle myönnetty julkisen arvonannon osoitus hänen yhteiskunnan hyväksi tekemästään työstä.

Etelä-Savon maakuntaliitto onnittelee Pentti Mäkistä ansaitusta tunnustuksesta ja kiittää häntä arvokkaasta panoksestaan ja hyvästä työstä Etelä-Savon kehittämisessä.

Lisätietoja:

Etelä-Savon maakuntahallituksen puheenjohtaja Arto Sepponen
P. 044 337 0230