Suoraan sisältöön
Mari Bahrami.

Julkaistu 22.04.2024

Maakunnan TKI-toimintaa koordinoimaan Mari Bahrami

TKI-koordinaatiohankkeessa tuodaan yhteen eteläsavolaiset tekijät maakunnallisen tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan kasvattamiseksi.

Mari Bahrami aloitti työnsä Etelä-Savon maakuntaliiton TKI-koordinaattorina huhtikuun puolessa välissä. Marin työaika jakautuu puoliksi TKI-koordinaatiohankkeen sekä Euroopan komission Europe Direct -tiedotuspisteen viestintätöiden välillä.

Mari on kerryttänyt osaamistaan sekä tutkimus-, että yrityshankkeissa. Taustaltaan hän on historioitsija ja tutkijantyö toi mukanaan kokemusta tutkimusprojekteista akateemisine teksteineen ja konferenssiesiintymisineen. Tutkimuksen puitteissa Mari ehti asua myös Sveitsissä ja Namibiassa. Toisaalta viime vuodet Mari on työskennellyt eteläsavolaisissa yrityksissä kansainvälistymishankkeissa ja hoitaen samalla muun muassa yritysten markkinointia.

Maakuntaliiton TKI-hankkeessa Mari pääsee toteuttamaan elinikäistä intohimoaan kansainvälisyyden ja kotiseututyön kehittämisessä.
– On hienoa päästä työskentelemään niin alueen yritysten kuin tutkimus- ja kehitysinstituutioiden ja muiden sidosryhmien kanssa. Toivottavasti mahdollisimman moni huomaisi tämän mahdollisuuden löytää yhteistyökumppaneita ja päästä kehittämään omaa toimintaansa, Mari toteaa.

Lisätietoja:

TKI-koordinaattori Mari Bahrami
mari.bahrami@esavo.fi
P. 040 6211691