Suoraan sisältöön

Julkaistu 15.12.2020

Maakunnan parhaat 2020 on valittu

Vuoden 2020 Etelä-Savon maakunnan parhaat palkinnon voittajat on valittu. Palkinnot myönnettiin Essoten eli Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän koronatiimille, Pieksämäen kaupungille ja Janne Leinoselle.

Etelä-Savon maakuntaliitto palkitsee tänä vuonna edellisvuosien tapaan yhteishengen, identiteetin ja imagon rakentajia, jotka tuovat maakuntaamme esille positiivisessa mielessä.

Kuluva vuosi on Etelä-Savon parhaiden juhlavuosi, sillä palkinnon saajat valittiin kymmenennen kerran. Palkinto on tähän mennessä jaettu vuosittain kolmen saajan kesken. Palkinnon saajia on nyt yhteensä 30, 13 henkilöä ja 17 yhteisöä.

Yleisö sai jättää ehdotuksiaan palkinnon saajaksi maakuntaliiton verkkosivulla www.esavo.fi loka-marraskuussa. Raati halusi tuoda avoimella äänestyksellä tietoisuuteen kaikkia arvokkaita tahoja ja tekoja, joilla tänäkin vuonna on tuotu maakuntaa esille. Maakunnan parhaat 2020 -äänestäjät olivat liikkeellä ja useat ehdotukset osuivat samoille tahoille monin hyvin perustein. Tänä vuonna ehdotuksia perusteluineen tuli ennätyksellisen paljon, yhteensä noin 140 ehdotusta.

Etelä-Savon parhaat palkitiin 15.12. maakunnan parhaat -juhlawebinaarissa. Palkintoraadin perustelut maakunnan parhaat 2020 valinnoille:

ESSOTEn eli Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän koronatiimi

Essoten pandemiatyöryhmä on Santeri Seppälän ja Hans Gärdströmin johdolla tehnyt ansiokasta salapoliisityötä COVID-19 pandemiatilanteen rajoittamiseksi alueella. Tartuntaketjut on saatu erinomaisesti kiinni ja altistuneet henkilöt on asetettu karanteeniin laajemman epidemian ehkäisemiseksi. 

Essoten koronatiimi on tehnyt hienoa ja tuloksellista työtä, josta he ovat ansaitusti saaneet valtakunnallistakin kiitosta. Tiimin vahva osaaminen, sujuva yhteistyö ja ahkeruus on nostanut alueen myönteistä julkisuuskuvaa. Tiimi ja sen kärkinä Santeri Seppälä ja Hans Gärdström ovat valaneet uskoa yhdessä selviämiseen ja luoneet turvallisuuden tunnetta alueen asukkaisiin koronavuonna 2020.

Pieksämäen kaupunki

Raati kiittää Pieksämäen kaupunkia kulttuurihyvinvointiin panostamisesta ja sen esimerkillisestä kehittämisestä. Kaupunki tekee aidosti ylisektorista ja pitkäjänteistä hyvinvointia edistävää kehittämistyötä. Pieksämäki on aktiivisesti mukana myös maakunnallisessa yhteistyössä ja kehittämisessä. Asukkaiden osallisuus ja kulttuurihyvinvointi on nostettu arvoiksi kaupungin toiminnassa.

Pieksämäki pyrkii tarjoamaan kaikille kuntalaisille mahdollisuuden taiteeseen ja kulttuuriin. Erityisesti lasten ja nuorten osallisuuden eteen tehty työ on esimerkillistä. Pieksämäen kaupungin työ osallisuuden ja kulttuurihyvinvoinnin edistämisessä on saanut tunnustusta myös kansallisella tasolla ja on myös Etelä-Savon parhaimmistoa vuonna 2020.

Janne Leinonen

Palkintoraadin mukaan VIP Cruise yrittäjä ja kapteeni Janne Leinonen tekee arvokasta kulttuuriperintötyötä ylläpitämällä Saimaan ainutlaatuista höyrylaivahistoriaa ja -kalustoa. Leinosen laivat eivät ainoastaan seilaa vanhaa kunnioittaen, vaan Leinonen on rohkeasti tuonut risteilytuotteen ja -kaluston tähän päivään ja aikaan. Leinosen risteilyt ovat sekä kaiken kansan kukkarolle sopivia maisemaristeilyitä että täyden palvelun luksuspaketteja ja kaikkea siltä väliltä. Risteilyjä järjestetään Saimaata ja asiakasta kunnioittaen ympäri vuoden.

Leinonen on yritystoiminnassaan uuttera ja uudistava, innokas ja innovatiivinen, yhteistyöhaluinen ja -kykyinen Saimaan matkailun kehittäjä. Korona-aikana Leinonen on mm. järjestänyt virtuaaliristeilyjä ja näin mahdollistanut Saimaa-kokemuksen niillekin, jotka eivät nyt pääse paikan päälle, mutta tulevat toivottavasti jatkossa. Leinonen katsoo rohkeasti tulevaisuuteen ja tarttuu haasteisiin ja on tässä ominaisuudessaan Etelä-Savon parhaimmistoa.

Etelä-Savon parhaat -palkinto on myönnetty vuodesta 2011 alkaen. Palkintoraadin muodostavat Etelä-Savon ELY-keskuksen, Etelä-Savon kauppakamarin, Etelä-Savon Yrittäjien, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Etelä-Savon rahaston, taidetoimikunnan ja maakuntaliiton edustajat.

Palkintowebinaarista otetussa kuvassa on vasemmalla maakuntajohtaja Pentti Mäkinen, oikealla ylhäällä Janne Leinonen ja oikealla alhaalla Hans Gärdström ja Santeri Seppälä.

Lisätietoja: kehittämispäällikkö Heli Gynther, puh. 040 773 7285.