Uusimmat
Julkaistu 04.12.2020
Maakunnallinen yhteystieto- ja palvelualusta kokoaa yhteen yhdistykset Etelä-Savossa
Vihdoin se toteutuu! Vuoden 2021 maaliskuussa avattavalta yhdistysten palvelualustalta löytyy yhteinen paikka kaikille maakunnan yhdistysten tärkeille tiedoille ja toiminnalle. Kuvassa on luonnos alustan toiminnallisuuksista. Yhdistykset pääsevät itse viemään ja päivittämään tietoja alustalle ja alustan käyttö on ilmaista.
Alusta palvelee Etelä-Savon yhdistysten, asukkaiden, kuntien ja esimerkiksi soteammattilaisten tarpeita yhdistysten toiminnan tavoittamiseksi yhdestä paikasta. Alustan rakentaminen alkaa joulukuussa, ja kutsumme myös yhdistyksiä, kuntia ja muita alustasta kiinnostuneita mukaan.
Jos haluat lisätietoja tai mukaan testaamaan alustaa, ilmoittaudu mukaan.
Maakunnallisen yhdistysten palvelualustan nimeämiseksi järjestetään nimikilpailu tammikuussa. Palvelualusta on perustettu YhES – Yhdistykset Etelä-Savossa järjestöneuvottelukunnan aloitteesta. Alusta toteutuu maakunnan kehittämisrahalla Etelä-Savon maakuntaliiton Järjestöjen ääni mukaan maakunnan kehittämiseen -hankkeen kautta.
Yhdistysten palvelualusta on maakunnan yhteinen voimanponnistus, jonka mahdollistavat Mikkelin ja Pieksämäen kaupungit ja Essote sekä Savonlinnan seudun Kolomonen ry. yhdessä Savonlinnan kaupungin ja Sosterin kanssa. Perustamista tukevat myös Järjestö 2.0 Etelä-Savo ja maakunnan monet muut toimijat. Alusta toimii yhdessä Yssi.fi- sivuston kanssa, joten sieltä löytyvät kaikki jo Yssissä olevat yhdistykset ja tiedot.
Saat lisätietoa alustan kehityksestä seuraamalla tiedostusta Facebookissa tai Instagramissa tunnisteilla @yhesjarjestoneuvottelukunta ja #yhdistykseteläsavossa.
Tule mukaan tekemään yhdessä parasta jälkeä!
Lisätietoja: Emmi Fjällström, osallisuuskoordinaattori, emmi-elina.fjallstrom@esavo.fi Etelä-Savon maakuntaliitto ja Sirpa Kolistaja, toiminnanjohtaja, sirpa.kolistaja@kolomonen.fi, Savonlinnan Seudun Kolomonen, ry.