Suoraan sisältöön

Julkaistu 15.08.2022

Local Food Gift Challenge -kilpailu etsii Saimaan seudun parhaita ruokalahjoja

Saimaan alueen kolme maakuntaa ovat hakeneet vuoden 2024 Euroopan gastronomiseksi alueeksi. Osana hakuprosessia alue on kutsuttu mukaan kansainvälisen verkoston toimintaan sekä ottamaan osaa yhteisiin kilpailuihin.

Nyt Etelä-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan alueilla toimiville, ensisijaisesti pienille sekä keskisuurille yrityksille ja niiden tuotteille on avattu ruokalahjakilpailu, jonka voittajatuotteet pääsevät mukaan maailmanlaajuiseen kisaan huhtikuussa 2023. 

Ensimmäinen Saimaa Local Food Gift Challenge -aluekilpailu järjestetään 15.8.-16.12.2022. Kilpailuun sopiva tuote voi olla artesaanituote, ruokalahja, ruokatuote tai esimerkiksi ruokakulttuuriin tai ruoanlaittoon liittyvä tuote.
Kilpailussa painotetaan vastuullisia arvoja, paikallista osaamista sekä alueen uniikkeja helmiä. 

Kilpailussa on kaksi kategoriaa: ruokalahjat sekä ruokaan ja ruuanlaittoon tai ruokakulttuuriin liittyvät lahjat.
Ruokalahjoiksi sopivia tuotteita ovat esimerkiksi erilaiset hillot, hunajat, mausteet tai muut herkut, jotka eivät tarvitse kylmäsäilytystä ja ovat helposti ostettavissa mukaan sopivan pakkauskokonsa vuoksi. Ruokaan liittyviä lahjoja ovat esimerkiksi keittiövälineet sekä tekstiilit tai muut esineet, joita matkailija veisi mielellään muistoksi mukanaan.

Avoin haku päättyy 16.12., jonka jälkeen asiantuntijaraati valitsee molemmista kategorioista kaksi tuotetta edustamaan Saimaan seutua Kreikan Kosin saarella 26.-29.4.2023 järjestettävään World Food Gift Challenge -kilpailuun. Tavoitteena on tuoda näkyvyyttä laadukkaille artesaaniruoille ja ruokaan liittyville käsityölahjoille maailman ja Euroopan gastronomisilta alueilta.

Alueen toimijoille tarjotaan mahdollisuus osallistua myös aluekilpailuun liittyvään valmennukseen, joka järjestetään 16.9.2022 Mikkelissä. Asiantuntijavieraaksi saadaan tuolloin IGCAT-organisaation (International Institute of Gastronomy, Culture, Arts and Tourism) kansainvälisten hankkeiden ja yhteistyön projektipäällikkö Fabrizia Toccolin.
 

Lisätietoa World Food Gift Challenge-kilpailusta tästä linkistä.

Lisätietoja:

Anu-Anette Varho
Hankeasiantuntija
Saimaa European Region of Gastronomy -hanke
040 673 75 07
anu-anette.varho(at)esavo.fi