Suoraan sisältöön

Julkaistu 16.12.2024

Itäisen Suomen kestävän matkailun kasvuohjelmaan kolmen miljoonan euron rahoitus

Etelä-Savon maakuntahallitus kuuli vuoden viimeisessä kokouksessaan 16.12. katsauksen Etelä-Savon väestöennusteista ennakointiasiantuntija Hanna Kautiaiselta sekä matkailutoimialan tilannekatsauksen elinkeinopäällikkö Tuula Kokkoselta.

Väestöllinen huoltosuhde on Etelä-Savossa maan heikoimpia. Väestön keskittyminen Suomessa näyttäisi jatkuvan korona-ajan vastakkaisen kehityksen jälkeen. Monipaikkaisuus elämäntapana on kuitenkin lisääntynyt, ja siinä on Etelä-Savollekin mahdollisuuksia hyödynnettäväksi. Kausiasutus kasvaa maakunnassa voimakkaasti erityisesti kesäaikaan.

Matkailutoimialalla Etelä-Savo on saanut iskuja koronapandemian ja Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksena. Matkailun vientitulot Etelä-Savossa ovat pudonneet 38 miljoonaa euroa vuosina 2019-22.

Rahoitusta Itäisen Suomen kansainvälisen matkailun edistämiseen

Lisätietoja: kehittämisjohtaja Merja Olenius, p. 040 629 7210

Valtioneuvosto on myöntänyt Etelä-Savon maakuntaliitolle yhteensä kolme miljoonaa euroa Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukemisen määrärahaa. Rahoitus kohdistetaan Itäisen Suomen kestävän matkailun kasvuohjelmaan, jonka tavoitteena on edistää alueen kestävää kansainvälistä matkailua.

Rahoitus myönnetään ensisijaisesti yhdelle hankekokonaisuudelle, joka tukee Itä-Suomen matkailun myynninedistämistä, markkinointia ja kilpailukyvyn parantamista kolmen vuoden aikana.

Ohjelman valmistelussa ovat mukana Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pohjois-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Kainuun maakuntaliitot. Itäisen Suomen kestävän matkailun kasvuohjelma täydentää Visit Finlandin työtä kansainvälisen kasvun edistämisessä ja tukee alueellisten hankkeiden kansainvälistä kilpailukykyä.

Matkailuun panostaminen luo Itä-Suomeen uutta kilpailukykyä ja vahvistaa alueen veto- ja pitovoimaa. Tavoitteena on luoda uusia työpaikkoja, parantaa palveluja ja houkutella investointeja alueelle.

Maakuntahallitus päätti avata kansallisen rahoitushaun Itäisen Suomen kestävän matkailun kasvuohjelmalle ajalle 2.-31.1.2025.

Etelä-Savon kulttuuri- ja luovien alojen työryhmä nimettiin

Lisätietoja: kehittämispäällikkö Eveliina Pekkanen, p. 044 770 0591

Etelä-Savon kulttuuri- ja luovien alojen työryhmän tarkoituksena on tuoda esiin alueen vahvuuksia, luoda monipuolista ja rakentavaa keskustelua sekä lisätä maakunnan kulttuurin, taiteen, luovien alojen ja kulttuuriperinnön näkyvyyttä ja edunvalvontaa. Työryhmä nostaa esiin eteläsavolaisen kulttuurin ja luovien alojen merkitystä osana Etelä-Savon maakunnan veto-, pito-, ja lumovoimaa.
Etelä-Savon maakuntahallitus päätti ryhmän perustamisesta syyskuussa 2024.

Työryhmä muun muassa viestii ajankohtaisista asioista, toimii asiantuntijaryhmänä ja tukee maakuntaliiton edunvalvontatyötä sekä viestii kulttuuripalveluiden ja luovien alojen vaikutuksista alueella.

Työryhmän toimikausi kestää kaksi vuotta. Työryhmää kootessa on huomioitu laaja-alainen asiantuntijuus, yhdenvertaisuus erilaisten toimijoiden ja taiteenalojen kesken sekä alueellinen yhdenvertaisuus. Ryhmän kokouksia valmistelee ja toimintaa koordinoi Etelä-Savon maakuntaliiton kehittämispäällikkö Eveliina Pekkanen.

Maakuntahallitus valitsi Etelä-Savon kulttuuri- ja luovien alojen työryhmän jäsenet ja varajäsenet sekä nimesi ryhmään maakuntahallituksesta Tuukka Suomalaisen (kesk.)  ja varajäseneksi Pekka Turusen (kok).

Työryhmän jäseniksi valitut henkilöt liitteessä.
 

Lisätietoja maakuntahallituksen kokouksesta:

Maakuntahallituksen puheenjohtajisto Arto Sepponen puh. 044 337 0230, Nina Rasola puh. 050 517 0472 sekä maakuntajohtaja Pentti Mäkinen puh. 050 500 2584