Uusimmat
Julkaistu 15.06.2020
EU-ohjelmakauden 2014-2020 loppukauden haku Etelä-Savossa
Rahoitettavilta hankkeilta edellytämme hankehakemuksessa perusteltua aluekehitysvaikuttavuutta, joka vahvistaa maakunnan elinvoimaa.
Etelä-Savon maakuntaliitosta on haettavana EAKR-rahoitusta Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 -Suomen rakennerahasto-ohjelmasta. Rahoitushakemuksia voi jättää käsittelyyn EURA2014-järjestelmään jatkuvasti. Hakemuksia otetaan käsittelyyn viikoittain ja päätöskäsittely etenee maakunnan yhteistyöryhmän kerran kuukaudessa pidettävien sihteeristön kokousten rytmissä.
Hankkeiden toteutusaika voi olla korkeintaan kolme vuotta. Tämänhetkisen tiedon mukaan ohjelmakauden 2014-2020 hankkeita voi toteuttaa 31.8.2023 asti.
Rahoitettavilta hankkeilta edellytämme hankehakemuksessa perusteltua aluekehitysvaikuttavuutta, joka vahvistaa maakunnan elinvoimaa. Hakemuksessa on esitettävä selkeästi ja lyhyesti kehityshaaste tai ongelma ja siihen tavoiteltava ratkaisu.
Hakemuksia toivotaan erityisesti alla lueteltuihin teemoihin.
- Metsä, ruoka, vesi – klustereiden kokoaminen ja vahvistaminen
- Matkailun saavutettavuus
- Osaavan työvoiman saatavuus ja koulutuksen vetovoiman lisääminen edistämällä jatkuvaa oppimista
- Kaupunkikehittäminen toiminnallisuutta ja osallisuutta vahvistamalla
- Aktivoidaan yritysten kansainvälistymistä
Haussa etsitään erityisesti Etelä-Savon maakuntaohjelman sekä älykkään erikoistumisen strategian mukaisia hankkeita, jotka vahvistavat maakunnan kehittämisen kärkiin VESI – METSÄ – RUOKA liittyviä arvoketjuja, yritysten toimintaedellytyksiä ja ihmisten hyvinvointia.
Lisätietoa rahoitushausta löytyy tästä
Lisätietoja: ohjelmapäällikkö Pirjo Paananen, p. 040 542 6140