Suoraan sisältöön

Julkaistu 20.12.2022

Etelä-Savon maakunnan väestönmuutosten ennakkotietoja tammi-marraskuulta 2022

Väkiluku väheni Etelä-Savossa tammi-marraskuussa 1056 hengen verran.

Tilastokeskuksen väestönmuutosten ennakkotietojen mukaan väkiluku väheni Etelä-Savossa tammi-marraskuun 2022 aikana yhteensä 1 056 henkilön verran (-0,8 prosenttia). Edellisenä vuonna tammi-marraskuussa väkiluku väheni 889 henkilön verran.

Etelä-Savon ennakkoväkiluku oli marraskuun lopussa 130 632.

Väkiluku kasvoi ennakkotietojen mukaan tammi-marraskuussa 2022 kuudessa maakunnassa, eniten Uudellamaalla (+16 616), Pirkanmaalla (+4 911), Varsinais-Suomessa (+2 088) ja Pohjois-Pohjanmaalla (+796). Väkiluku väheni eniten Kymenlaaksossa (-1 738), Satakunnassa (-1 401) ja Etelä-Savossa (-1 056). Väkilukuun suhteutettuna suurimmat väestötappiot olivat Kymenlaaksossa (-1,08 prosenttia), Kainuussa (-1,0 prosenttia) ja Etelä-Savossa (-0,8 prosenttia väkiluvusta).

Koko maassa väkiluku kasvoi tammi-marraskuun 2022 aikana 15 454 henkilön verran (+0,28 prosenttia). Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta, sillä maahanmuuttoja oli 29 691 enemmän kuin maastamuuttoja. Syntyneitä oli 15 230 vähemmän kuin kuolleita. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli marraskuun 2022 lopussa 5 563 695.

Muuttoliike viime vuotta parempi Etelä-Savossa

Kuntien välisestä muutosta ja siirtolaisuudesta muodostuva kokonaisnettomuutto oli Etelä-Savossa vuoden 2022 tammi-marraskuussa yhteensä 324 henkilön verran positiivinen, kun edellisenä vuonna vastaavaan aikaan kokonaisnettomuutto oli 257 henkilön verran positiivinen. Marraskuussa muuttovoittoa tuli 16 henkilön verran.

Kumulatiivinen, eli koko vuoden yhteenlaskettu, muuttoliike on ollut positiivinen tänä vuonna koko vuoden ajan. Kumulatiivinen muuttoliike oli positiivinen myös koko viime vuoden, vaikkakin muutamana yksittäisenä kuukautena tuli muuttotappiota. Aiempina lähivuosina kumulatiivinen muuttoliike on muuttunut negatiiviseksi viimeistään elokuussa.

Kokonaisnettomuutto oli tammi-marraskuussa 2022 positiivinen kaikissa Etelä-Savon seutukunnissa; Mikkelin seutukunnassa +237, Savonlinnan seutukunnassa +24 ja Pieksämäen seutukunnassa +63.

Kokonaisnettomuutto oli positiivinen kuudessa kunnassa Etelä-Savossa; Mikkelissä (+257), Pieksämäellä (+63), Rantasalmella (+20), Savonlinnassa (+13), Mäntyharjussa (+7) ja Kangasniemellä (+4).

Kokonaisnettomuutto oli tammi-marraskuussa 2022 positiivinen suurimmassa osassa maakunnista, eniten Uudellamaalla (+14 539), Pirkanmaalla (+5 993) ja Varsinais-Suomessa (+3 519).

Kokonaisnettomuutto oli negatiivinen vain Kymenlaaksossa (-281) ja Kainuussa (-37).

Marraskuun ennakkotilaston mukaan ulkomailta muutti Suomeen tammi-marraskuussa 41 980 henkeä ja Suomesta muutti pois 12 289 henkeä. Maahanmuuttoja oli 8 103 enemmän ja maastamuuttoja 81 vähemmän kuin edellisvuoden tammi-marraskuussa. Suomen kansalaisia maahanmuuttajista oli 6 875 ja maastamuuttajista 8 132 henkeä. Kuntien välisiä muuttoja kertyi tammi-marraskuun aikana 271 068. Edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna kuntien väliset muutot vähenivät 9 126 muutolla vuoden 2022 kuntajaon mukaan.

Luonnollinen väestönmuutos synkkenee Etelä-Savossa kuten koko maan tasollakin

Tammi-marraskuussa 2022 luonnollinen väestönmuutos oli Etelä-Savossa -1 383, mikä on synkin luku yli vuosikymmeneen. Syntyneitä oli 675 ja kuolleita 2 058. Vuoden 2021 tammi-marraskuussa luonnollinen väestönmuutos oli Etelä-Savossa -1 146.

Kaikista maakunnista tammi-marraskuussa 2022 luonnollinen väestönmuutos oli positiivinen vain Uudellamaalla (+1 545). Eniten luonnollinen väestönmuutos oli miinuksella Varsinais-Suomessa (-1 537), Satakunnassa (-1 507) ja Kymenlaaksossa (-1 482).

Tammi-marraskuun aikana koko maassa syntyi ennakkotietojen mukaan 41 538 lasta eli 4 326 lasta vähemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2021. Kuolleiden määrä oli 56 768, mikä on

4 685 enemmän kuin vuotta aiemmin. Tammi-marraskuussa 2022 luonnollinen väestönmuutos, eli syntyneiden ja kuolleiden erotus, oli koko maassa -15 230.

Lisätietoja:

tilastoasiantuntija Jaana Kokkonen, puh. 044 7700 574 sekä ennakointiasiantuntija Hanna Kautiainen, puh. 044 770 0519