Julkaistu 20.09.2022
Etelä-Savon maakunnan väestönmuutosten ennakkotietoja tammi-elokuulta 2022
Väkiluku väheni Etelä-Savossa tammi-elokuussa 703 hengen verran.
Tilastokeskuksen väestönmuutosten ennakkotietojen mukaan väkiluku väheni Etelä-Savossa tammi-elokuun 2022 aikana yhteensä 703 henkilön verran (-0,5 prosenttia). Edellisenä vuonna tammi-elokuussa väkiluku väheni 609 henkilön verran.
Etelä-Savon ennakkoväkiluku oli elokuun lopussa 130 985.
Väkiluku kasvoi ennakkotietojen mukaan tammi-elokuussa 2022 seitsemässä maakunnassa, eniten Uudellamaalla (+10 199), Pirkanmaalla (+3 170), Varsinais-Suomessa (+1 200) ja Pohjois-Pohjanmaalla (+539). Väkiluku väheni eniten Kymenlaaksossa (-1 328), Satakunnassa (-1 049) ja Lapissa (-916). Väkilukuun suhteutettuna suurimmat väestötappiot olivat Kainuussa (-0,92 prosenttia), Kymenlaaksossa (-0,82 prosenttia) ja Etelä-Karjalassa (-0,56 prosenttia väkiluvusta).
Koko maassa väkiluku kasvoi tammi-elokuun 2022 aikana 7 336 henkilön verran (+0,13 prosenttia). Väestönkasvua ylläpiti muuttovoitto ulkomailta, sillä maahanmuuttoja oli 16 412 enemmän kuin maastamuuttoja. Syntyneitä oli 10 623 vähemmän kuin kuolleita. Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Suomen väkiluku oli elokuun 2022 lopussa 5 555 577.
Alkuvuoden muuttoliike edelleen positiivinen Etelä-Savossa
Kuntien välisestä muutosta ja siirtolaisuudesta muodostuva kokonaisnettomuutto oli Etelä-Savossa vuoden 2022 tammi-elokuussa yhteensä 234 henkilön verran positiivinen. Helmi-, heinä-, ja elokuuta lukuun ottamatta muuttoliike on ollut positiivinen koko alkuvuonna. Myös koko viime vuoden yhteenlaskettu, eli kumulatiivinen, muuttoliike oli positiivinen, vaikkakin muutamana yksittäisenä kuukautena tuli muuttotappiota.
Kokonaisnettomuutto oli tammi-elokuussa 2022 positiivinen kaikissa Etelä-Savon seutukunnissa; Mikkelin seutukunnassa +172, Savonlinnan seutukunnassa +40 ja Pieksämäen seutukunnassa +22.
Kokonaisnettomuutto oli positiivinen myös suurimmassa osassa kunnista Etelä-Savossa, eniten Mikkelissä (+223), Rantasalmella (+30) ja Pieksämäellä (+20).
Kokonaisnettomuutto oli tammi-elokuussa 2022 positiivinen suurimmassa osassa maakunnista, eniten Uudellamaalla (+8 407), Pirkanmaalla (+3 851) ja Varsinais-Suomessa (+2 151).
Kokonaisnettomuutto oli negatiivisin Kymenlaaksossa (-281), Lapissa (-277) ja Kainuussa (-174).
Elokuun ennakkotilaston mukaan ulkomailta muutti Suomeen tammi-elokuun aikana 24 740 henkeä ja Suomesta muutti pois 8 328 henkeä. Maahanmuuttoja oli 831 enemmän ja maastamuuttoja 101 vähemmän kuin edellisvuoden tammi-elokuussa. Suomen kansalaisia maahanmuuttajista oli 5 383 ja maastamuuttajista 5 375 henkeä.
Kuntien välisiä muuttoja kertyi tammi-elokuun aikana 198 125. Edellisen vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna kuntien väliset muutot vähenivät 8 455 muutolla vuoden 2022 kuntajaon mukaan.
Luonnollinen väestönmuutos negatiivinen
Tammi-elokuussa 2022 luonnollinen väestönmuutos oli Etelä-Savossa -970. Syntyneitä oli 491 ja kuolleita 1 461. Edellisen vuoden tammi-elokuussa luonnollinen väestönmuutos oli Etelä-Savossa -825.
Kaikista maakunnista tammi-elokuussa 2022 luonnollinen väestönmuutos oli positiivinen vain Uudellamaalla (+1 074) sekä Pohjois-Pohjanmaalla (+20). Eniten luonnollinen väestönmuutos oli miinuksella Varsinais-Suomessa (-1 083), Kymenlaaksossa (-1 081) ja Satakunnassa (-1 080).
Tammi-elokuun aikana koko maassa syntyi ennakkotietojen mukaan 30 306 lasta eli 3 088 lasta vähemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2021. Kuolleiden määrä oli 40 929, mikä on 3 795 enemmän kuin vuotta aiemmin.
Tässä suorat tiedostokohtaiset linkit nettisivuillemme:
Väestönmuutosten ennakkotietoja Etelä-Savossa 1.1.-31.8.2022 (pdf)
Väestönmuutosten ennakkotietoja kunnittain Etelä-Savossa 1.1.-31.8.2022 (pdf)
Väestönmuutosten ennakkotietoja maakunnittain 1.1.-31.8.2022 (pdf)
Lisätietoja:
tilastoasiantuntija Jaana Kokkonen, puh. 044 7700 574 sekä kehittämisjohtaja Merja Olenius, puh. 040 629 7210