Suoraan sisältöön

Julkaistu 14.12.2020

Esa-Manu – Etelä-Savon maakunnallinen nuorisovaltuusto tarjoaa nuorille mahdollisuuden vaikuttaa ja oppia

Etelä-Savon maakunnallisen nuorisovaltuuston ensimmäinen kausi lähestyy päätöstään. Viimeisessä kokouksessa tunnelma oli haikea, mutta kiitollinen. Paljon on saatu aikaiseksi, mutta paljon jää myös tehtävää.

Hurjan paljon on opittu  

Esa-Manu ehti kokoontua kauden 2019–2020 aikana 13 kertaa. Kauden aikana nuoret rakensivat toiminnalleen säännöt, edustivat erilaisissa johtoryhmissä ja ohjausryhmissä, toivat nuorten näkemystä maakunnalliseen toimintaan (mm maakuntaliiton toimeenpanosuunnitelmaan ja maakuntastrategian päivitystyöhön) sekä järjestivät erilaisia tapahtumia livenä ja verkossa.

Kauden aikana perustettiin myös Ilmasto-Esa, Etelä-Savon nuorten oma ilmastoliike, joka kiersi kesäkuussa 2020 koko Etelä-Savon Road Tripin hengessä. Myös soteuudistusta esamanulaiset pääsivät evästämään. Vuoden aikana nuorille kertyi paljon kontakteja, näkemys maakunnan tilanteesta, roppakaupalla vaikuttajataitoja ja uusia ystäviä.

Toiveena tulevaisuudessa vahvempi yhteistyö päätöksentekoelimiin ja enemmän kokouksia

Seuraavan kauden esamanulaisia ryhmä ohjeistaa olemaan rohkea ja tarttumaan napakasti toimeen. Erityisesti kannattaisi tarttua aiheena nuorten päihteiden käyttöön, panostaa pieniin kuntiin ja lähteä rohkeasti kehittämään Etelä-Savosta nuorten näköistä paikkaa, josta löytyy nuorille kulttuuria, urheilua ja tärkeät palvelut.

Oma paikkansa Esa-Manulla on myös nuorten näkyväksi tekemisellä. Etelä-Savossa on paljon nuoria, joita kiinnostaa vaikuttaa ja kehittää omaa maakuntaa.

Haku kaudelle 2021 on käynnissä

Esa-Manun toinen kausi starttaa tammikuussa. Etelä-Savon maakunnalliseen nuorisovaltuustoon nimetään kuntien nuorisovaltuustoista varsinainen ja varajäsen, joiden lisäksi niin sanotuille avoimille paikoille voi hakea kuka tahansa 13–25-vuotias eteläsavolainen nuori.

Avointen paikkojen haku päättyy 30.12. jonka jälkeen kunnista nimetyt kokoontuvat käsittelemään hakemukset nimettöminä. Uusi ryhmä aloittaa toiminnan tammikuussa 2021.

Hakemista harkitseville nuorille esamanulaiset lähettävät seuravan viestin: ”Lähtekää rohkeasti mukaan! Maakunnallisen nuorisovaltuustoon mukaan lähtemisellä ei menetä mitään vaan saa roppakaupalla kokemuksia, tietoa, taitoja ja näkökulmia omaan ajatteluun. Jokainen nuori on asiantuntija ja ei olekaan sellaista tyyppiä, jolla ei olisi nuorena ihmisenä mandaattia lähteä mukaan. Sun äänellä on merkitystä ja sille on tarvetta.”

Etelä-Savon maakunnallinen nuorisovaltuusto on v.2019 perustettu nuorten vaikuttajaryhmä Etelä-Savossa. Esa-Manu koostuu 13-25 -vuotiaista eteläsavolaisista nuorista. Toiminnan tavoitteena on tuoda nuorten ääntä maakunnan kehittämiseen.

Haku: 1.12.-30.12.2020, hakea voi kuka tahansa eteläsavolainen 13-25 -vuotias nuori

Lisätietoja: Terhi Venäläinen, osallisuuskoordinaattori, Etelä-Savon maakuntaliitto

terhi.venalainen@esavo.fi, p. 040 655 9793, https://po1nt.fi/e_mc2/haku2021/

Somessa: Instagram ja Facebook @esnuoretvaikuttajat