Suoraan sisältöön

Julkaistu 12.06.2024

Alueelliset ja paikalliset järjestöt – elintärkeät tukiverkot alueen ihmisille

Suomalaista hyvinvointia, turvallisuutta ja osallisuutta toteutetaan alueellisissa ja paikallisissa järjestöissä.

Etelä-Savon maakunnan järjestöneuvottelukunta YhES pitää tärkeänä, että järjestöt voivat vastata alueellaan ja paikallisesti ihmisten hyvän arjen tarpeisiin. Järjestöt ovat kuntien ja oman hyvinvointialueensa keskeisiä toiminnallisia kumppaneita, elinvoiman moottoreita, luottamuksen rakentajia ja toimijuuden vahvistajia.

Hallituksen kehysriihen esitykset sote- ja hyvinvointialan järjestöjen rahoituksen osalta on otettu huolestuneina vastaan.

Vaikka vuoden 2022 parlamentaarinen sopimus turvasi sote- ja hyvinvointialan järjestöjen rahoituksen vuoteen 2026 asti, päätettiin kehysriihessä aikaistaa näitä leikkauksia jo vuodelle 2025, jolloin avustuksista leikataan eri laskelmien mukaan 55 miljoonaa euroa, vuonna 2026  80 miljoonaa euroa ja vuonna 2027 130 miljoonaa euroa. Leikkaus on siis kolmannes tähänastisesta järjestöavustuksen kokonaisuudesta. Luvut ovat murskaavia kansalaisyhteiskunnan ja järjestöjen toimivuuden kannalta.

Leikkausten aikaistaminen pakottaa järjestöt vähentämään toimintaansa.

Suuri osa apua tarvitsevista ihmisistä jää tämän päätöksen takia vaille välttämätöntä tukea.
Tämä lisää julkisen alan ja sosiaali- ja terveyspalveluiden kuormaa, mutta samalla se korostaa alueellisten ja paikallisten järjestöjen korvaamatonta roolia ihmisten turvaverkkoina.

YhES-järjestöneuvottelukunta korostaa, että järjestöt eivät ainoastaan tue ja palvele, vaan myös vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta alueillaan.  Ne kasvattavat alueen inhimillistä ja sosiaalista pääomaa. 

YhES vaatii, että alue- ja paikallistason järjestötoiminnan toimintaedellytyksistä huolehditaan. Järjestöt ovat avainasemassa luomassa turvaa ja tukea niille, jotka sitä eniten tarvitsevat. 
On kriittisen tärkeää, että maakunnan kaikenikäiset ihmiset saavat tarvitsemansa tuen ja järjestöt resurssinsa.

Apua tarvitsevia ihmisiä ei saa jättää yksin, heillä on oltava mahdollisuus parempaan elämään. Järjestöjen toiminnasta hyötyy koko maakunta. 

Lisätiedot:

Mali Soininen
puheenjohtaja
soininen.mali@gmail.com, p. 044 237 5771

Kalle Husso
varapuheenjohtaja
kallehusso78@gmail.com, p. 050 3219803

Etelä-Savon maakunnan järjestöneuvottelukunta YhES