Julkaistu 18.12.2022
Etelä-Savo sydämellä: maakuntahallituksen 1. varapuheenjohtaja Oskari Valtola
Etelä-Savon maakuntahallituksen blogikirjoitusten sarjassa hallituksen jäsenet esittäytyvät. Eteläsavolaisuudestaan ja ajatuksistaan maakunnan kehittämiseksi kertoo 1. varapuheenjohtaja Oskari Valtola (Kok.)
1. Millainen eteläsavolainen olet? Missä asut, mitä teet ja mitä arvostat kotiseudussasi?
Olen 46-vuotias työterveyshuollon erikoislääkäri ja paljasjalkainen mikkeliläinen. Perheeseemme kuuluu vaimo Suvi, kolme lasta sekä Martta-koira. Asumme perheemme kanssa Mikkelissä Akkavuoren juurella.
Harastamme perheenä paljon liikuntaa. Lajeina meillä vanhemmilla on Crossfit, pyöräily, hiihto ja juoksu. Kaikki lapsemme harrastivat aiemmin taitoluistelua, mutta nyt kaksi vanhinta lasta ovat siirtyneet juoksuradoille. Viikonloput niin talvella kuin kesällä sujuvat monesti mukavasti kisa- ja harjoitusmatkoilla.
Etelä-Savossa arvostan eniten arjen helppoutta ja ihmisten rentoutta. Lapset voivat liikkua itsenäisesti harrastuksiin ja työpäivän jälkeisenä iltana ehtii tehdä vaikka mitä, kun aika ei kulu matkoihin autossa istuen. Ihmiset ovat mukavia, huumorintajuisia ja helposti lähestyttäviä.
2. Mihin asioihin maakunnassa erityisesti haluaisit vaikuttaa tehtäväsi kautta?
Haluan olla kehittämässä maakunnan sisäistä yhteistyötä ja auttaa Etelä-Savoa tulemaan entistä vahvemmaksi sen vahvuuksissa. Meillä on alueella paljon osaamista, jonka kehittämisessä voi maakuntaliitto oman tehtävänsä kautta olla vahvasti mukana.
Etelä-Savo on mielikuvissa jo maan paras alue viettää vapaa-aikaa, mutta voisimme rohkeasti kertoa, että se on myös paras paikka asua. Työvoiman saatavuus on meilläkin iso haaste tulevaisuudessa, johon kaikkien toimijoiden pitää yrittää osaltamme vaikuttaa.
3. Terveisesi eteläsavolaisille – ja muualle Suomeen?
Me eteläsavolaiset voimme olla ylpeitä omasta kotiseudustamme. Emme aina huomaa millaisessa paratiisissa asumme. Ja meitä mahtuu tänne lisää eli tervetuloa Etelä-Savoon.
Oskari Valtola
Maakuntahallituksen 1. varapuheenjohtaja
Etelä-Savon maakuntaliitto