Julkaistu 27.05.2020
Maakunta linjaa tietä ulos koronakriisistä
Etelä-Savon maakunnan selviytymisfoorumi muodosti tilannekuvaa pandemian vaikutuksesta maakunnan talouteen, yrityksiin ja työvoimaan. Nyt tärkeintä on suunnata katseet eteenpäin ja reagoida tilanteeseen oikealla tavalla.
Etelä-Savon maakuntaliitto kutsui maakunnan selviytymisfoorumin keskustelemaan ajankohtaisesta tilanteesta ja keräämään tarkempaa tietoa kriisin vaikutuksesta maakuntaan. Foorumi järjestettiin 26.5. etäyhteydellä ja puhetta foorumissa johti maakuntajohtaja Pentti Mäkinen.
Foorumin alussa kuultiin Ely-keskuksen Juha Pulliaisen ja TE-toimiston Hanna Makkulan alustukset maakunnan ajankohtaisesta tilanteesta. Pulliaisen mukaan epidemian talousvaikutukset ovat erilaiset eri toimialoilla ja jalostusketjun eri osissa. Etelä-Savossa ensi vaiheessa kärsivät erityisesti kesätapahtumat ja matkailu- ja ravintolapalvelut. Vaikutukset laajenevat myöhemmin teollisuuden ja julkishallinnon sektoreille. Vaikutukset näkyvät myös lomautuksina ja työttömyysturvan tarpeena.
- Tuleva kehitys riippuu siitä, alkaako syksyllä epidemian toinen vaihe ja päästäänkö rajoituksia purkamaan, sanoo TE-toimiston Makkula. Etelä-Savossa lomautukset eivät vielä ole johtaneet massiiviseen työttömyyden kasvuun. Silti työttömyys jäänee alkuvuotta korkeammalle tasolle vielä pitkäksi aikaa, Makkula jatkaa.
Etelä-Savon yritykset ovat hakeneet ja ELY-keskus, Business Finland, kunnat ja Finnvera ovat myöntäneet ripeästi merkittävän määrän niitä valtion tukia, jotka kriisin ensi vaiheessa voitiin ottaa käyttöön. Majoitus- ja ravitsemisalan tuki sekä yritysten eniten kaipaama yleinen kustannustuki saadaan käyttöön lähiaikoina.
Maakunnan yritysjärjestöjen puheenvuorot pitivät Teppo Leinonen Etelä-Savon kauppakamarista, Niina Kuuva Etelä-Savon yrittäjistä ja Vesa Kallio MTK-Etelä-Savosta. Yritysjärjestöjen mielestä rajoitusten turvallinen alueellinen purkaminen on Etelä-Savossa ensiarvoisen tärkeää kesäsesongin onnistumisen kannalta. Pitkän aikavälin suunnitelmassa maakuntaan tarvitaan julkisia infrainvestointeja kuten tie- ja laajakaistahankkeita.
OP Suur-Savon toimitusjohtaja Jari Himanen näkee Etelä-Savolle aiheutuneet vauriot kohtuullisina, jos toiselta epidemia-aallolta säästytään. Himanen korosti, että elpyminen on jo alkanut, ja esim. tasokkaiden vapaa-ajan asuntojen kauppa käy maakunnassa hyvin ja maakunnan luontoa ja palveluita arvostetaan. Kriisi nopeuttaa muutoksia ja avaa samalla myös Etelä-Savolle uusia kehittämisen mahdollisuuksia.
Osuuskauppa Suur-Savon toiminnalle korona maksaa toimitusjohtaja Heikki Hämäläisen mukaan noin kaksi miljoonaa euroa kuukaudessa ja yhteiskustannus tulee olemaan noin kymmenen miljoonaa euroa. Hämäläisen mukaan ketään ei ole irtisanottu ja työpaikat säilytetään. Osuuskauppa Suur-Savo toteuttaa parhaillaan omia investointejaan 15 miljoonalla eurolla ja yhtyy muihin puheenvuoroihin infrainvestointien ja rajoitusten purun suhteen.
Maakunnan matkailuyrittäjät Saimi Hoyer hotelli Punkaharjusta, Anna Grotenfelt-Paunonen Teahouse of Wehmaisista ja Markus Heiskanen Järvisydämestä kertovat, että maakunnan yrittäjistä on huolehdittu kriisin aikana. Matkailuyrittäjien toiminta romahti kriisin alussa, mutta yrittäjät ovat luottavaisia loppukesän suhteen. Etelä-Savon matkailuyritykset ovat uusineet toimintaansa ja etsineet uusia konsepteja, joilla matkailijoita voidaan palvella uudessa tilanteessa.
- Järjestimme Wehmaisin teehuoneella virtuaalimaisteluillan. Lähetimme osallistujille tuotepaketit ja reseptit kotiin. Virtuaali-iltaan osallistui kuutisenkymmentä teen maistelijaa, kertoo teesommelier Grotenfelt-Paunonen.
Seuraava maakunnan selviytymisfoorumi järjestetään 17.6. klo 14-16. Foorumissa laaditaan konkreettista suunnitelmaa ja maakunnan tiekarttaa ulos kriisistä. Foorumi on kaikille avoin, mutta edellyttää ilmoittautumisen. Ilmoittautumislinkki tulee lähiaikoina maakuntaliiton verkkosivuille.
Maakunnan selviytymisfoorumissa 26.5. nähdyt esitykset ovat nähtävillä maakuntaliiton verkkosivulla.
Lisätietoja: aluekehitysjohtaja Riitta Koskinen p. 040 540 5903 ja kehittämispäällikkö Tomi Heimonen p. 050 522 8587