Uusimmat
Julkaistu 20.04.2020
Olemme mukana ehkäisemässä kakkostyypin diabetesta
Kakkostyypin diabetesta sairastaa Essoten vaikutuspiirin alueella yli 7900 henkilöä.
- Kaikissa Essoten jäsenkunnissa tautia sairastavien määrä kasvaa kovaa vauhtia ja asialle on tehtävä jotain. Diabeteksen hoitoon kuluu vuositasolla yli 15 miljoonaa euroa. Tämä on kestämätön yhtälö jolle on tehtävä toimenpiteitä.
Essote haastaa kaikki Essoten alueella olevat työyhteisöt mukaan kampanjaan.
Kakkostyypin diabeteksen riskitesti on helppo tehdä verkossa. Siihen menee aikaa vain muutama minuutti.
-Jos asiakas saa testissä 12 pistettä tai enemmän toivomme, että hän ottaa yhteyttä elintapaohjaukseen ja aloittaa prosessimaisen ohjauksen joka kestää vähintään kuusi kuukautta. Palvelu on asiakkaalle maksutonta, kertoo elintapaohjauksen kehittämispäällikkö Teemu Ripatti.
Kaikkien kampanjaan vastanneiden ja yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan yksi Polarin urheilukello, jonka arvo on noin 200 euroa.
Kampanjassa on mukana myös Diabetesliitto ja Etelä-Savon liikunta ry (ESLi)
Essotessa toteutetaan vaikuttavaa elintapaohjausta 18-65-vuotiaille. Toiminnan ytimessä ovat unen lääkkeetön hoito, liikunnan määrän ja laadun lisäys sekä ravitsemukseen ja painonhallintaan liittyvät toimenpiteet.
SuomaIaisessa DPS-tutkimuksessa kakkostyypin diabeteksen puhkeaminen estettiin, mitä useampi alla mainituista toimenpiteistä henkilö saavutti.
DPS-tutkimuksen elintapatavoitteet olivat:
- Laihtuminen > 5 %
- Rasvaa kohtuudella (alle 30 % kokonaisenergiasta)
- Tyydyttynyttä rasvaa niukasti (alle 10 % kokonaisenergiasta)
- Kuitua runsaasti (15 g/1000 kcal)
- Liikuntaa noin puoli tuntia päivässä (4 h viikossa) tai enemmän
Essoten elintapaohjauksessa toiminta keskittyy samoihin asioihin, joten elintapaohjauksella voidaan kampittaa tyypin kakkostyypin diabeteksen lisääntyminen. Viime vuonna elintapaohjauksen asiakaskäyntejä oli yli 800.
Lisätietoa kampanjasta: Kehittämispäällikkö (ESLi),Teemu Ripatti, p. 040 359 7201