Päämajan kesäsymposium 2017

Mikkelin kaupungin, Länsi-Savon, Yleisradion ja Etelä-Savon maakuntaliiton järjestämä Päämajasymposium pidetään jo 10. kertaa. Tapahtuma on tänä vuonna lauantaina 1.7.2017 klo 10.00 alkaen.

Tilaisuus on katsottavissa myös YLE-Areenassa suorana.

Vuoden 2017 Päämajasymposium 1.7. Mikkelissä Konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa (Sointukatu 1, Mikkeli).  

Kymmenennen päämajasymposiumin teemana on Eurooppa.

Kaikelle kansalle avoin ja maksuton Päämajan kesäsymposium järjestetään Konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa. Symposium tuo painavaa asiaa Mikkelin kulttuurikesään. Päämajasymposium järjestetään jo kymmenennen kerran.

Symposium alkaa perinteisesti Mannerheim-luennolla, jonka pitää tänä vuonna Suomen Pankin johtokunnan jäsen Olli Rehn

Mannerheim-luennon jälkeen symposium jakautuu tänä vuonna kahteen paneelikeskusteluun, joita ennen puhujat pitävät lyhyet puheenvuorot.

Ensimmäisessä keskustelussa tarkastellaan Eurooppaa tänään. Euroopan nykytilasta on keskustelemassa oikeusministeri Antti Häkkänen, maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä ja kansanedustaja Erkki Tuomioja

Symposiumin toisessa paneelikeskustelussa käännetään katse Euroopan tulevaisuuteen. Aiheesta on keskustelemassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö, kansanedustaja Jutta Urpilainen, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen sekä ministeri Jaakko Iloniemi.

Tilaisuuden avaa maakuntajohtaja Pentti Mäkinen ja päätössanat lausuu Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen. Perinteeksi muodostuneeseen tapaan Symposiumin juontajana toimii Ylen Tv-uutisista tuttu toimittaja Jussi-Pekka Rantanen.


Päämajasymposiumin järjestää yhteistyössä Mikkelin Kaupunki, Etelä-Savon maakuntaliitto, YLE ja Länsi-Savo

OHJELMA

LAUANTAI 1.7.                  

Symposium alkaa klo 10.00


Tilaisuuden avaus

- Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen


Mannerheim-luento

- Suomen pankin johtokunnan jäsen Olli Rehn


Eurooppa tänään

- Oikeusministeri Antti Häkkänen
- Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä
- Kansanedustaja Erkki Tuomioja


Väliaika  (15 min)


Euroopan tulevaisuus

-Tasavallan presidentti Sauli Niinistö
-Ministeri Jaakko Iloniemi
-Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen
-Kansanedustaja Jutta Urpilainen


Päätössanat,

- Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen

Päämajasymposium päättyy klo 13.15

Symposiumin juontaa toimittaja Jussi-Pekka Rantanen, Yle

Lisätietoja antavat maakuntajohtaja Pentti Mäkinen, puh. 050 500 2584, pentti.makinen(at-merkki)esavo.fi ja viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö Teppo Leinonen, puh. 044 770 0592, teppo.leinonen(at-merkki)esavo.fi, Etelä-Savon maakuntaliitosta.

2015


Vuoden 2015 Päämajan kesäsymposium järjestettiin 8. heinäkuuta Mikkelissä. Yhteiskuntasopimus, Kreikka ja maamme turvallisuus olivat symposiumissa vahvasti esillä.

2014

Kesällä 2014 symposiumin teemana olivat turvallisuuskysymykset. >Lue tiedote.

2013


Komissaari Olli Rehn, pääjohtaja Erkki Liikanan ja johtaja Leena Mörttinen etsivät Mikkelissä eväitä Euroopan kasvuun päällikkö Petri Kejosen johdolla.

Kuvan tekijänoikeudet: Juho Liukkonen/Yle.