Hyvinvointia kulttuurista Etelä-Savoon

Taiteen edistämiskeskuksen rahoittamassa hankkeessa edistetään ja juurrutetaan kulttuurista hyvinvointityötä osaksi uuden Etelä-Savon maakunnan ja kuntien toimintoja. Hanke on osa hallituksen prosenttiperiaatteen laajentamisen kärkihanketta, jossa vakiinnutetaan taide- ja kulttuuripalvelut osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa. Kärkihankkeen perustan muodostavat lukuisat tutkimukset, joiden mukaan aktiivinen taiteisiin ja kulttuuriin osallistuminen vahvistaa sosiaalista hyvinvointia ja terveyttä.  

Etelä-Savossa valmistaudutaan sote- ja maakuntauudistukseen myös kulttuurin näkökulmasta. Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kulttuurin avulla on maakunnan ja kuntien yhdyspintakysymys eli kuuluu sekä maakunnan että kunnan rooliin ja intresseihin.  Hankkeen tavoitteena on vakiinnuttaa kulttuurin ja hyvinvoinnin yhteistyömallit osaksi uuden maakunnan ja kuntien työtä. Tarkastelussa keskeisessä asemassa on sosiaali- ja terveydenhuolto, mutta kulttuurin liityntäpinnat myös maakunnan muihin tehtäviin, esim. alue- ja elinkeinoelämän kehitykseen, ovat tarkastelussa mukana.

Hanke koostuu kolmesta toisiaan tukevasta kokonaisuudesta:

1. Kulttuurihyvinvointisuunnitelman laatiminen elämänkaari-periaatteella

Maakunnan kulttuuri- ja hyvinvointitoimijoita kutsutaan osallistumaan keskusteluun

kulttuurin ja hyvinvoinnin suhteesta sekä jaetaan heille tietoa kulttuurin hyvinvointivaikutuksista. Hankkeen aikana mm. järjestetään työpajoja ja kutsutaan toimijoita kokoon kunnallisten ja alueellisten kulttuurihyvinvointipöytien ympärille. Näin pyritään kuulemaan maakunnan toimijoiden näkemyksiä, tukemaan yhteistä tahtotilaa sekä löytämään konkreettisia ratkaisuja kulttuurihyvinvointitoiminnan juurruttamiseen. Prosessi kytkeytyy kuntien ja maakunnan hyvinvointikertomukseen sekä maakuntaohjelmatyöhön. Prosessin tuloksena syntyvä kulttuurihyvinvointisuunnitelma julkaistaan sekä asiakirjana että luovana tuotoksena.

2. Konkreettiset kokeilut

Kokeiluilla kehitetään, testataan ja arvioidaan uusia toimintatapoja ja yhteistyömuotoja kulttuurin tuottajien, taiteilijoiden sekä kunta- ja sote-sektorin yhteistyössä.

Yhtenä konkreettisena kokeiluna toimii ArtEssote. Tässä pilotissa tavoitteena on luoda edellytykset ja toimintamalli Mikkelin keskussairaalan hyvinvointikampukselle rakentuvan perhetalon talvipuutarhan kehittämiseksi taiteiden ja tapahtumien näyttämöksi. Muut kokeiluhankkeet täsmentyvät ja konkretisoituvat pilottihaun kautta. Haussa valitaan kolme-viisi konkreettista kokeilua, joilla lisätään ja juurrutetaan taidetta ja kulttuuria osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja alueen hyvinvointipalveluita.

3. Verkostot pysyväksi tavaksi toimia

Hankkeessa saatamme alueen kulttuuri- ja hyvinvointialojen toimijat yhteisten pöytien ääreen ja toimimaan yhdessä sote- ja maakuntauudistuksen murrosvaiheessa.  Kokoamme yhteen monialaisia ja -ammatillisia verkostoja, jotka koostuvat mm. sote-palveluiden tuottajista, julkisorganisaatioiden, kuntien, järjestöjen ja oppilaitosten edustajista sekä taide- ja kulttuuritoimijoista. Tuemme hankkeessa myös kuntien hyvinvointikoordinaattorien toimintaa kokoamalla maakunnallisen hyvinvointikoordinaattorien yhteistyöverkoston.

Hanke toteutetaan ajalla 1.1.2017 - 31.12.2018.

Etsimme rahoitettavaksi kokeiluja, joilla lisätään ja juurrutetaan taidetta ja kulttuuria osaksi sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja alueellisia hyvinvointipalveluita.

Tutustu hankkeen pilottihakuun ja työpajoihin: www.esavo.fi/pilottihaku

Lisätietoa hankkeesta, tulevista pilottihauista, työpajoista ja muusta toiminnasta saat jatkossa tältä sivulta sekä alla olevista linkeistä.

Linkit:

www.facebook.com/hyvinvointiakulttuuristaesavo

http://minedu.fi/prosenttitaide

Lisätietoja:

Taru Tähti

koordinaattori (osa-aikainen)

Hyvinvointia kulttuurista Etelä-Savoon -hanke

Etelä-Savon maakuntaliitto

Mikonkatu 5, 50100 MIKKELI

puh. 040 704 3861

taru.tahti@esavo.fi