IT-ala

Informaatio- eli tietoteknologia-ala on yksi Etelä-Savon keskeisiä kehittämiskohteita. Esimerkiksi vahva graafinen teollisuus kerää ympärilleen tämän uuden alan osaajia.

Lisäksi maakunnan korkeatasoiset arkistot kehittävät jatkuvasti uusia digitaalisen tallennuksen tapoja, osin yhteistyössä Mikkelin ammattikorkeakoulun kanssa.

Myös maakunnan lukuisille kesämökkiläisille on suunnattu uusia palveluja, joiden turvin yhä useampi voi tehdä osan työstään mökkipaikkakunnalta käsin. Etelä-Savon laajakaistaverkko saavuttaa sekä vakituiset että vapaa-ajan asukkaat.

Etelä-Savon parantaa määrätietoisesti osaamista ja koulutuksen laatua sekä tehostaa yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa. Korkeakoulut, niin Mikkelin ammattikorkeakoulu kuin maakunnassa sijaitsevat muut korkeakouluyksiköt ratkoovat yhdessä yritysten kanssa niiden teknologia- ja tuotekehityspulmia.