Aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen: Yhteisöllisyys pienten keskusten voimavara

25.11.2013

Paikalliskeskusten elinvoima on uhattuna lähes joka puolella Suomea. Pienikin paikallisyhteisö keskuksineen voi kuitenkin olla elinvoimainen, mutta se edellyttää niin kunnalta kuin sen asukkailta ja yhteisöiltä rohkeaa ja ennakkoluulotonta ajattelua ja pitkäjänteistä sitoutumista. Paikallisyhteisöä voidaan kehittää vain siihen suuntaan, johon siellä asuvat ja toimivat ihmiset haluavat sitä kehittää.


Miten säilyy Puumalan viehättävä keskustaajama?

Uhka koskee niin pieniä itsenäisiä kuntakeskuksia kuin kuntaliitosten myötä muodostuneita keskuskuntia ja niiden paikalliskeskuksia. Ne tarvitsevat kehittämiseensä luonnollisesti myös rahaa ja muita resursseja. Kehitystyö ei ole kuitenkaan vain budjettiasia, sillä käytännössä kyse on yleensä pienistä ja yksinkertaisista toimista. Isot investoinnit eivät useinkaan ole tarpeen.

Yhteisöllisyys synnyttää luovia ratkaisuja

Yhteisöllisyys ja niukkuuden ekonomia voidaan nähdä myös voimavaroina ja vetovoima- ja kilpailukykytekijöinä: asukkaiden ja muiden toimijoiden on pakko yrittää tavallista enemmän ja samalla kuitenkin pitää jalat maassa.

Tämä voi tuottaa arjessa koeteltuja, käytännönläheisiä ja sen vuoksi toimivia ratkaisuja. Niukoissa oloissa on otettava myös entistä enemmän paikallistasolla vastuuta selviytymisestä, ei yksin, vaan yhdessä toisten kanssa toimimalla. Näin ihmisten välille voi syntyä uutta tiiviistä yhteistyötä ja uusia yhteisöllisiä ja luovia ratkaisuja.

Kunta, joka ei usko keskukseensa, ei usko itseensä

Oma elinvoimainen keskus on paikallisyhteisölle erittäin perustavaa laatua oleva asia. Se vaikuttaa koko kunnan, kaupunginosan tai kylän itsetuntoon ja olemassa oloon. Ei iso eikä pieni keskus voi tinkiä omasta elinvoimastaan, sillä paikallisyhteisö, joka ei usko keskukseensa, ei usko itseensä. Nykypäivänä tämä tarkoittaa ajan mittaan ja joskus vauhdikkaastikin kartalta katoamista.

Usko paikalliskeskusten elinvoimaan on nopean kaupungistumisen ja rakennemuutoksen seurauksena ollut koetuksella, pienen keskuksen kehitys kun ei useimmiten ole, eikä voikaan olla, mikään varsinainen kasvukeskustarina. Siitä huolimatta myös sen kehityksessä on kyse ”kasvusta” eli kilpailukyvystä ja rakennemuutokseen sopeutumisesta – uusiutumisesta.

Pienissä keskuksissa ”kasvupaineet” tarkoittavat rakentamisen sijaan useinkin olemassa olevien palvelujen ja työpaikkojen säilyttämistä sekä taajamarakenteen ylläpitoa.

Kaupungit muuttuneet rinkeleiksi

Ydinkeskusten elinvoimaisuuteen ja kehittämiseen kannattaa panostaa riippumatta siitä, ollaanko isossa vai pienessä keskuksessa tai kasvukeskusseudulla vai sen ulkopuolella.

Ennusteiden mukaan muuttovauhti Suomessa jatkuu hurjana. Nykymenolla maa hajoaa pääkaupunkiseudun ja muutaman muun kasvukeskuksen metsiin, sillä menossa on ennen kokematon esikaupungistumisen ja hajaantumisen aalto. Samalla kaupungit ja taajamat alkavat muistuttaa entistä enemmän rinkelimunkkeja, jotka kasvavat reunoiltaan. Myös munkin tyhjä reikä, ydin, laajenee – ja menettää samalla elinvoimaansa.

Jatkuvasti ja joka paikassa puhutaan edelleen kasvusta, vaikka usein jo pitäisi vetäytyä ja keskittää. Vaikka vetäytymistarve tunnistetaan jo varsin yleisesti, kunnan voi olla vaikea tunnustaa sitä. Päätöksentekijöiltä puuttuu keinoja, ja käytännön vetäytymisesimerkeistä on huutava pula.

Joka tapauksessa myös olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta olisi syytä tarkastella yhtenä julkisena palveluna ja kilpailukykytekijänä muiden julkisten palvelujen tapaan. Jos päästämme paikalliskeskukset hiipumaan, niiden mukana katoaa valtava määrä rakennettua yhdyskuntaa, siihen sidottua julkista pääomaa ja palvelua – ja kilpailukykyä.

Kaavoitus ja kasvukeskusoppi eivät riitä

Pienten keskusten elinvoimaa ei turvata vain kaavoittamalla uusia alueita ja lisäämällä rakennusoikeutta olemassa olevan taajamarakenteen jatkoksi. Kestävä uusiutuminen alkaa aina ytimestä eikä reunoilta, ja elinvoiman eväitä on etsittävä pääosin muualta kuin kaavoituksesta ja perinteisestä kasvukeskusopista – vaikka toisaalta muun muassa vapaa-ajan asutukseen ja matkailuun voi liittyä piilevää potentiaalia.

Väestökehitys, paikalliset markkinat, investoinnit ja rakentamisen volyymit sekä niistä poikiva aluekehitys asettavat pienten keskusten kehittämiselle omat reunaehdot. Pienissä keskuksissa on varauduttava tarkastelemaan kriittisesti ja innovatiivisesti paitsi taajaman roolia ja merkitystä tulevaisuudessa, myös niiden nykyistä taajamarakennetta, sen mitoitusta, rakentamistapaa, uusiutumispotentiaalia ja uusiokäyttöä.


Jarmo Vauhkonen pohtii pienten keskusten kehitystä. Vieressä vt. maakuntajohtaja Riitta Koskinen.

Elinvoimainen keskus on hillomunkki

Munkkiesimerkki havainnollistaa, mistä keskusten kehittämisessä on pelkistäen kysymys. Kysymys on paikallisyhteisön ja sen keskuksen elinvoimasta – hillosta – ja munkin uudelleen leipomisesta. Tähän ei ole olemassa valmista lakisääteistä prosessia eikä toimintamallia.

Kysymys ei ole vain kaavoituksesta eikä vain kunnan tai kaupan tarpeista, vaan kokonaisvaltaisesta ja vuorovaikutteisesta aluekehityksen ja aluesuunnittelun yhteen sovittamisesta. Onnistumiseen tarvitaan paikallisyhteisökeskeisestä yhteistyötä, vapaaehtoisuuteen ja yhteisöllisyyteen perustuvaa toimintamallia, asukkaiden ja toimijoiden sosiaalista pääomaa, yhteisestä tahtotilaa ja tekemistä oman ”cityn” kehittämiseksi. Hillomunkki voi syntyä vain yhdessä leipoen.

Kampanja käynnistyy

Maakuntien liitot ja Elävät Kaupunkikeskustat ry (EKK) käynnistävät vuoden 2014 alussa kolmivuotisen valtakunnallisen kampanjan pienten keskusten kehittämiseksi. Tämä Pike-kampanja edistää pikkukaupunkien, kirkonkylien ja kylien elinvoimaa ja uudistumista. Se uskoo, että yhteistyö, verkostoituminen, hyvä tiedonkulku ja kokemusten vaihto voivat katkaista kielteisen kierteen.

Alustava selvitystyö pienten keskusten tilanteesta on jo käynnistynyt Etelä-Savon maakuntaliiton johdolla. Samalla selviää, mitkä maakunnat lähtevät mukaan Pike-kampanjaan.

Etelä-Savo on yksi Pike-kampanjaan mukaan lähtevistä. Maakunnassa onkin jo muutamia hyviä viritelmiä kuntakeskusten kehittämisestä:

Kaikki kolme kaupunkia Mikkeli, Savonlinna ja Pieksämäki kehittävät aktiivisesti keskustojaan. Mäntyharjun keskustan kehittämishanke, Mikkelin kaupunginosien kehittämishanke Tuiketaajamat ja Rantasalmen kuntakeskuksen yleiskaavoitushanke nostavat myös kirkonkylien elinvoimaisuuden ja uusiutumisen nykyistä laajempaan keskusteluun.

Lisätietoja antaa aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen Etelä-Savon maakuntaliitosta, puh. 040 723 6760, jarmo.vauhkonen( at)esavo.fi.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010

Aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen: Yhteisöllisyys pienten keskusten voimavara

25.11.2013

Paikalliskeskusten elinvoima on uhattuna lähes joka puolella Suomea. Pienikin paikallisyhteisö keskuksineen voi kuitenkin olla elinvoimainen, mutta se edellyttää niin kunnalta kuin sen asukkailta ja yhteisöiltä rohkeaa ja ennakkoluulotonta ajattelua ja pitkäjänteistä sitoutumista. Paikallisyhteisöä voidaan kehittää vain siihen suuntaan, johon siellä asuvat ja toimivat ihmiset haluavat sitä kehittää.


Miten säilyy Puumalan viehättävä keskustaajama?

Uhka koskee niin pieniä itsenäisiä kuntakeskuksia kuin kuntaliitosten myötä muodostuneita keskuskuntia ja niiden paikalliskeskuksia. Ne tarvitsevat kehittämiseensä luonnollisesti myös rahaa ja muita resursseja. Kehitystyö ei ole kuitenkaan vain budjettiasia, sillä käytännössä kyse on yleensä pienistä ja yksinkertaisista toimista. Isot investoinnit eivät useinkaan ole tarpeen.

Yhteisöllisyys synnyttää luovia ratkaisuja

Yhteisöllisyys ja niukkuuden ekonomia voidaan nähdä myös voimavaroina ja vetovoima- ja kilpailukykytekijöinä: asukkaiden ja muiden toimijoiden on pakko yrittää tavallista enemmän ja samalla kuitenkin pitää jalat maassa.

Tämä voi tuottaa arjessa koeteltuja, käytännönläheisiä ja sen vuoksi toimivia ratkaisuja. Niukoissa oloissa on otettava myös entistä enemmän paikallistasolla vastuuta selviytymisestä, ei yksin, vaan yhdessä toisten kanssa toimimalla. Näin ihmisten välille voi syntyä uutta tiiviistä yhteistyötä ja uusia yhteisöllisiä ja luovia ratkaisuja.

Kunta, joka ei usko keskukseensa, ei usko itseensä

Oma elinvoimainen keskus on paikallisyhteisölle erittäin perustavaa laatua oleva asia. Se vaikuttaa koko kunnan, kaupunginosan tai kylän itsetuntoon ja olemassa oloon. Ei iso eikä pieni keskus voi tinkiä omasta elinvoimastaan, sillä paikallisyhteisö, joka ei usko keskukseensa, ei usko itseensä. Nykypäivänä tämä tarkoittaa ajan mittaan ja joskus vauhdikkaastikin kartalta katoamista.

Usko paikalliskeskusten elinvoimaan on nopean kaupungistumisen ja rakennemuutoksen seurauksena ollut koetuksella, pienen keskuksen kehitys kun ei useimmiten ole, eikä voikaan olla, mikään varsinainen kasvukeskustarina. Siitä huolimatta myös sen kehityksessä on kyse ”kasvusta” eli kilpailukyvystä ja rakennemuutokseen sopeutumisesta – uusiutumisesta.

Pienissä keskuksissa ”kasvupaineet” tarkoittavat rakentamisen sijaan useinkin olemassa olevien palvelujen ja työpaikkojen säilyttämistä sekä taajamarakenteen ylläpitoa.

Kaupungit muuttuneet rinkeleiksi

Ydinkeskusten elinvoimaisuuteen ja kehittämiseen kannattaa panostaa riippumatta siitä, ollaanko isossa vai pienessä keskuksessa tai kasvukeskusseudulla vai sen ulkopuolella.

Ennusteiden mukaan muuttovauhti Suomessa jatkuu hurjana. Nykymenolla maa hajoaa pääkaupunkiseudun ja muutaman muun kasvukeskuksen metsiin, sillä menossa on ennen kokematon esikaupungistumisen ja hajaantumisen aalto. Samalla kaupungit ja taajamat alkavat muistuttaa entistä enemmän rinkelimunkkeja, jotka kasvavat reunoiltaan. Myös munkin tyhjä reikä, ydin, laajenee – ja menettää samalla elinvoimaansa.

Jatkuvasti ja joka paikassa puhutaan edelleen kasvusta, vaikka usein jo pitäisi vetäytyä ja keskittää. Vaikka vetäytymistarve tunnistetaan jo varsin yleisesti, kunnan voi olla vaikea tunnustaa sitä. Päätöksentekijöiltä puuttuu keinoja, ja käytännön vetäytymisesimerkeistä on huutava pula.

Joka tapauksessa myös olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta olisi syytä tarkastella yhtenä julkisena palveluna ja kilpailukykytekijänä muiden julkisten palvelujen tapaan. Jos päästämme paikalliskeskukset hiipumaan, niiden mukana katoaa valtava määrä rakennettua yhdyskuntaa, siihen sidottua julkista pääomaa ja palvelua – ja kilpailukykyä.

Kaavoitus ja kasvukeskusoppi eivät riitä

Pienten keskusten elinvoimaa ei turvata vain kaavoittamalla uusia alueita ja lisäämällä rakennusoikeutta olemassa olevan taajamarakenteen jatkoksi. Kestävä uusiutuminen alkaa aina ytimestä eikä reunoilta, ja elinvoiman eväitä on etsittävä pääosin muualta kuin kaavoituksesta ja perinteisestä kasvukeskusopista – vaikka toisaalta muun muassa vapaa-ajan asutukseen ja matkailuun voi liittyä piilevää potentiaalia.

Väestökehitys, paikalliset markkinat, investoinnit ja rakentamisen volyymit sekä niistä poikiva aluekehitys asettavat pienten keskusten kehittämiselle omat reunaehdot. Pienissä keskuksissa on varauduttava tarkastelemaan kriittisesti ja innovatiivisesti paitsi taajaman roolia ja merkitystä tulevaisuudessa, myös niiden nykyistä taajamarakennetta, sen mitoitusta, rakentamistapaa, uusiutumispotentiaalia ja uusiokäyttöä.


Jarmo Vauhkonen pohtii pienten keskusten kehitystä. Vieressä vt. maakuntajohtaja Riitta Koskinen.

Elinvoimainen keskus on hillomunkki

Munkkiesimerkki havainnollistaa, mistä keskusten kehittämisessä on pelkistäen kysymys. Kysymys on paikallisyhteisön ja sen keskuksen elinvoimasta – hillosta – ja munkin uudelleen leipomisesta. Tähän ei ole olemassa valmista lakisääteistä prosessia eikä toimintamallia.

Kysymys ei ole vain kaavoituksesta eikä vain kunnan tai kaupan tarpeista, vaan kokonaisvaltaisesta ja vuorovaikutteisesta aluekehityksen ja aluesuunnittelun yhteen sovittamisesta. Onnistumiseen tarvitaan paikallisyhteisökeskeisestä yhteistyötä, vapaaehtoisuuteen ja yhteisöllisyyteen perustuvaa toimintamallia, asukkaiden ja toimijoiden sosiaalista pääomaa, yhteisestä tahtotilaa ja tekemistä oman ”cityn” kehittämiseksi. Hillomunkki voi syntyä vain yhdessä leipoen.

Kampanja käynnistyy

Maakuntien liitot ja Elävät Kaupunkikeskustat ry (EKK) käynnistävät vuoden 2014 alussa kolmivuotisen valtakunnallisen kampanjan pienten keskusten kehittämiseksi. Tämä Pike-kampanja edistää pikkukaupunkien, kirkonkylien ja kylien elinvoimaa ja uudistumista. Se uskoo, että yhteistyö, verkostoituminen, hyvä tiedonkulku ja kokemusten vaihto voivat katkaista kielteisen kierteen.

Alustava selvitystyö pienten keskusten tilanteesta on jo käynnistynyt Etelä-Savon maakuntaliiton johdolla. Samalla selviää, mitkä maakunnat lähtevät mukaan Pike-kampanjaan.

Etelä-Savo on yksi Pike-kampanjaan mukaan lähtevistä. Maakunnassa onkin jo muutamia hyviä viritelmiä kuntakeskusten kehittämisestä:

Kaikki kolme kaupunkia Mikkeli, Savonlinna ja Pieksämäki kehittävät aktiivisesti keskustojaan. Mäntyharjun keskustan kehittämishanke, Mikkelin kaupunginosien kehittämishanke Tuiketaajamat ja Rantasalmen kuntakeskuksen yleiskaavoitushanke nostavat myös kirkonkylien elinvoimaisuuden ja uusiutumisen nykyistä laajempaan keskusteluun.

Lisätietoja antaa aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen Etelä-Savon maakuntaliitosta, puh. 040 723 6760, jarmo.vauhkonen( at)esavo.fi.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010

Aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen: Yhteisöllisyys pienten keskusten voimavara

25.11.2013

Paikalliskeskusten elinvoima on uhattuna lähes joka puolella Suomea. Pienikin paikallisyhteisö keskuksineen voi kuitenkin olla elinvoimainen, mutta se edellyttää niin kunnalta kuin sen asukkailta ja yhteisöiltä rohkeaa ja ennakkoluulotonta ajattelua ja pitkäjänteistä sitoutumista. Paikallisyhteisöä voidaan kehittää vain siihen suuntaan, johon siellä asuvat ja toimivat ihmiset haluavat sitä kehittää.


Miten säilyy Puumalan viehättävä keskustaajama?

Uhka koskee niin pieniä itsenäisiä kuntakeskuksia kuin kuntaliitosten myötä muodostuneita keskuskuntia ja niiden paikalliskeskuksia. Ne tarvitsevat kehittämiseensä luonnollisesti myös rahaa ja muita resursseja. Kehitystyö ei ole kuitenkaan vain budjettiasia, sillä käytännössä kyse on yleensä pienistä ja yksinkertaisista toimista. Isot investoinnit eivät useinkaan ole tarpeen.

Yhteisöllisyys synnyttää luovia ratkaisuja

Yhteisöllisyys ja niukkuuden ekonomia voidaan nähdä myös voimavaroina ja vetovoima- ja kilpailukykytekijöinä: asukkaiden ja muiden toimijoiden on pakko yrittää tavallista enemmän ja samalla kuitenkin pitää jalat maassa.

Tämä voi tuottaa arjessa koeteltuja, käytännönläheisiä ja sen vuoksi toimivia ratkaisuja. Niukoissa oloissa on otettava myös entistä enemmän paikallistasolla vastuuta selviytymisestä, ei yksin, vaan yhdessä toisten kanssa toimimalla. Näin ihmisten välille voi syntyä uutta tiiviistä yhteistyötä ja uusia yhteisöllisiä ja luovia ratkaisuja.

Kunta, joka ei usko keskukseensa, ei usko itseensä

Oma elinvoimainen keskus on paikallisyhteisölle erittäin perustavaa laatua oleva asia. Se vaikuttaa koko kunnan, kaupunginosan tai kylän itsetuntoon ja olemassa oloon. Ei iso eikä pieni keskus voi tinkiä omasta elinvoimastaan, sillä paikallisyhteisö, joka ei usko keskukseensa, ei usko itseensä. Nykypäivänä tämä tarkoittaa ajan mittaan ja joskus vauhdikkaastikin kartalta katoamista.

Usko paikalliskeskusten elinvoimaan on nopean kaupungistumisen ja rakennemuutoksen seurauksena ollut koetuksella, pienen keskuksen kehitys kun ei useimmiten ole, eikä voikaan olla, mikään varsinainen kasvukeskustarina. Siitä huolimatta myös sen kehityksessä on kyse ”kasvusta” eli kilpailukyvystä ja rakennemuutokseen sopeutumisesta – uusiutumisesta.

Pienissä keskuksissa ”kasvupaineet” tarkoittavat rakentamisen sijaan useinkin olemassa olevien palvelujen ja työpaikkojen säilyttämistä sekä taajamarakenteen ylläpitoa.

Kaupungit muuttuneet rinkeleiksi

Ydinkeskusten elinvoimaisuuteen ja kehittämiseen kannattaa panostaa riippumatta siitä, ollaanko isossa vai pienessä keskuksessa tai kasvukeskusseudulla vai sen ulkopuolella.

Ennusteiden mukaan muuttovauhti Suomessa jatkuu hurjana. Nykymenolla maa hajoaa pääkaupunkiseudun ja muutaman muun kasvukeskuksen metsiin, sillä menossa on ennen kokematon esikaupungistumisen ja hajaantumisen aalto. Samalla kaupungit ja taajamat alkavat muistuttaa entistä enemmän rinkelimunkkeja, jotka kasvavat reunoiltaan. Myös munkin tyhjä reikä, ydin, laajenee – ja menettää samalla elinvoimaansa.

Jatkuvasti ja joka paikassa puhutaan edelleen kasvusta, vaikka usein jo pitäisi vetäytyä ja keskittää. Vaikka vetäytymistarve tunnistetaan jo varsin yleisesti, kunnan voi olla vaikea tunnustaa sitä. Päätöksentekijöiltä puuttuu keinoja, ja käytännön vetäytymisesimerkeistä on huutava pula.

Joka tapauksessa myös olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta olisi syytä tarkastella yhtenä julkisena palveluna ja kilpailukykytekijänä muiden julkisten palvelujen tapaan. Jos päästämme paikalliskeskukset hiipumaan, niiden mukana katoaa valtava määrä rakennettua yhdyskuntaa, siihen sidottua julkista pääomaa ja palvelua – ja kilpailukykyä.

Kaavoitus ja kasvukeskusoppi eivät riitä

Pienten keskusten elinvoimaa ei turvata vain kaavoittamalla uusia alueita ja lisäämällä rakennusoikeutta olemassa olevan taajamarakenteen jatkoksi. Kestävä uusiutuminen alkaa aina ytimestä eikä reunoilta, ja elinvoiman eväitä on etsittävä pääosin muualta kuin kaavoituksesta ja perinteisestä kasvukeskusopista – vaikka toisaalta muun muassa vapaa-ajan asutukseen ja matkailuun voi liittyä piilevää potentiaalia.

Väestökehitys, paikalliset markkinat, investoinnit ja rakentamisen volyymit sekä niistä poikiva aluekehitys asettavat pienten keskusten kehittämiselle omat reunaehdot. Pienissä keskuksissa on varauduttava tarkastelemaan kriittisesti ja innovatiivisesti paitsi taajaman roolia ja merkitystä tulevaisuudessa, myös niiden nykyistä taajamarakennetta, sen mitoitusta, rakentamistapaa, uusiutumispotentiaalia ja uusiokäyttöä.


Jarmo Vauhkonen pohtii pienten keskusten kehitystä. Vieressä vt. maakuntajohtaja Riitta Koskinen.

Elinvoimainen keskus on hillomunkki

Munkkiesimerkki havainnollistaa, mistä keskusten kehittämisessä on pelkistäen kysymys. Kysymys on paikallisyhteisön ja sen keskuksen elinvoimasta – hillosta – ja munkin uudelleen leipomisesta. Tähän ei ole olemassa valmista lakisääteistä prosessia eikä toimintamallia.

Kysymys ei ole vain kaavoituksesta eikä vain kunnan tai kaupan tarpeista, vaan kokonaisvaltaisesta ja vuorovaikutteisesta aluekehityksen ja aluesuunnittelun yhteen sovittamisesta. Onnistumiseen tarvitaan paikallisyhteisökeskeisestä yhteistyötä, vapaaehtoisuuteen ja yhteisöllisyyteen perustuvaa toimintamallia, asukkaiden ja toimijoiden sosiaalista pääomaa, yhteisestä tahtotilaa ja tekemistä oman ”cityn” kehittämiseksi. Hillomunkki voi syntyä vain yhdessä leipoen.

Kampanja käynnistyy

Maakuntien liitot ja Elävät Kaupunkikeskustat ry (EKK) käynnistävät vuoden 2014 alussa kolmivuotisen valtakunnallisen kampanjan pienten keskusten kehittämiseksi. Tämä Pike-kampanja edistää pikkukaupunkien, kirkonkylien ja kylien elinvoimaa ja uudistumista. Se uskoo, että yhteistyö, verkostoituminen, hyvä tiedonkulku ja kokemusten vaihto voivat katkaista kielteisen kierteen.

Alustava selvitystyö pienten keskusten tilanteesta on jo käynnistynyt Etelä-Savon maakuntaliiton johdolla. Samalla selviää, mitkä maakunnat lähtevät mukaan Pike-kampanjaan.

Etelä-Savo on yksi Pike-kampanjaan mukaan lähtevistä. Maakunnassa onkin jo muutamia hyviä viritelmiä kuntakeskusten kehittämisestä:

Kaikki kolme kaupunkia Mikkeli, Savonlinna ja Pieksämäki kehittävät aktiivisesti keskustojaan. Mäntyharjun keskustan kehittämishanke, Mikkelin kaupunginosien kehittämishanke Tuiketaajamat ja Rantasalmen kuntakeskuksen yleiskaavoitushanke nostavat myös kirkonkylien elinvoimaisuuden ja uusiutumisen nykyistä laajempaan keskusteluun.

Lisätietoja antaa aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen Etelä-Savon maakuntaliitosta, puh. 040 723 6760, jarmo.vauhkonen( at)esavo.fi.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010

Aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen: Yhteisöllisyys pienten keskusten voimavara

25.11.2013

Paikalliskeskusten elinvoima on uhattuna lähes joka puolella Suomea. Pienikin paikallisyhteisö keskuksineen voi kuitenkin olla elinvoimainen, mutta se edellyttää niin kunnalta kuin sen asukkailta ja yhteisöiltä rohkeaa ja ennakkoluulotonta ajattelua ja pitkäjänteistä sitoutumista. Paikallisyhteisöä voidaan kehittää vain siihen suuntaan, johon siellä asuvat ja toimivat ihmiset haluavat sitä kehittää.


Miten säilyy Puumalan viehättävä keskustaajama?

Uhka koskee niin pieniä itsenäisiä kuntakeskuksia kuin kuntaliitosten myötä muodostuneita keskuskuntia ja niiden paikalliskeskuksia. Ne tarvitsevat kehittämiseensä luonnollisesti myös rahaa ja muita resursseja. Kehitystyö ei ole kuitenkaan vain budjettiasia, sillä käytännössä kyse on yleensä pienistä ja yksinkertaisista toimista. Isot investoinnit eivät useinkaan ole tarpeen.

Yhteisöllisyys synnyttää luovia ratkaisuja

Yhteisöllisyys ja niukkuuden ekonomia voidaan nähdä myös voimavaroina ja vetovoima- ja kilpailukykytekijöinä: asukkaiden ja muiden toimijoiden on pakko yrittää tavallista enemmän ja samalla kuitenkin pitää jalat maassa.

Tämä voi tuottaa arjessa koeteltuja, käytännönläheisiä ja sen vuoksi toimivia ratkaisuja. Niukoissa oloissa on otettava myös entistä enemmän paikallistasolla vastuuta selviytymisestä, ei yksin, vaan yhdessä toisten kanssa toimimalla. Näin ihmisten välille voi syntyä uutta tiiviistä yhteistyötä ja uusia yhteisöllisiä ja luovia ratkaisuja.

Kunta, joka ei usko keskukseensa, ei usko itseensä

Oma elinvoimainen keskus on paikallisyhteisölle erittäin perustavaa laatua oleva asia. Se vaikuttaa koko kunnan, kaupunginosan tai kylän itsetuntoon ja olemassa oloon. Ei iso eikä pieni keskus voi tinkiä omasta elinvoimastaan, sillä paikallisyhteisö, joka ei usko keskukseensa, ei usko itseensä. Nykypäivänä tämä tarkoittaa ajan mittaan ja joskus vauhdikkaastikin kartalta katoamista.

Usko paikalliskeskusten elinvoimaan on nopean kaupungistumisen ja rakennemuutoksen seurauksena ollut koetuksella, pienen keskuksen kehitys kun ei useimmiten ole, eikä voikaan olla, mikään varsinainen kasvukeskustarina. Siitä huolimatta myös sen kehityksessä on kyse ”kasvusta” eli kilpailukyvystä ja rakennemuutokseen sopeutumisesta – uusiutumisesta.

Pienissä keskuksissa ”kasvupaineet” tarkoittavat rakentamisen sijaan useinkin olemassa olevien palvelujen ja työpaikkojen säilyttämistä sekä taajamarakenteen ylläpitoa.

Kaupungit muuttuneet rinkeleiksi

Ydinkeskusten elinvoimaisuuteen ja kehittämiseen kannattaa panostaa riippumatta siitä, ollaanko isossa vai pienessä keskuksessa tai kasvukeskusseudulla vai sen ulkopuolella.

Ennusteiden mukaan muuttovauhti Suomessa jatkuu hurjana. Nykymenolla maa hajoaa pääkaupunkiseudun ja muutaman muun kasvukeskuksen metsiin, sillä menossa on ennen kokematon esikaupungistumisen ja hajaantumisen aalto. Samalla kaupungit ja taajamat alkavat muistuttaa entistä enemmän rinkelimunkkeja, jotka kasvavat reunoiltaan. Myös munkin tyhjä reikä, ydin, laajenee – ja menettää samalla elinvoimaansa.

Jatkuvasti ja joka paikassa puhutaan edelleen kasvusta, vaikka usein jo pitäisi vetäytyä ja keskittää. Vaikka vetäytymistarve tunnistetaan jo varsin yleisesti, kunnan voi olla vaikea tunnustaa sitä. Päätöksentekijöiltä puuttuu keinoja, ja käytännön vetäytymisesimerkeistä on huutava pula.

Joka tapauksessa myös olemassa olevaa yhdyskuntarakennetta olisi syytä tarkastella yhtenä julkisena palveluna ja kilpailukykytekijänä muiden julkisten palvelujen tapaan. Jos päästämme paikalliskeskukset hiipumaan, niiden mukana katoaa valtava määrä rakennettua yhdyskuntaa, siihen sidottua julkista pääomaa ja palvelua – ja kilpailukykyä.

Kaavoitus ja kasvukeskusoppi eivät riitä

Pienten keskusten elinvoimaa ei turvata vain kaavoittamalla uusia alueita ja lisäämällä rakennusoikeutta olemassa olevan taajamarakenteen jatkoksi. Kestävä uusiutuminen alkaa aina ytimestä eikä reunoilta, ja elinvoiman eväitä on etsittävä pääosin muualta kuin kaavoituksesta ja perinteisestä kasvukeskusopista – vaikka toisaalta muun muassa vapaa-ajan asutukseen ja matkailuun voi liittyä piilevää potentiaalia.

Väestökehitys, paikalliset markkinat, investoinnit ja rakentamisen volyymit sekä niistä poikiva aluekehitys asettavat pienten keskusten kehittämiselle omat reunaehdot. Pienissä keskuksissa on varauduttava tarkastelemaan kriittisesti ja innovatiivisesti paitsi taajaman roolia ja merkitystä tulevaisuudessa, myös niiden nykyistä taajamarakennetta, sen mitoitusta, rakentamistapaa, uusiutumispotentiaalia ja uusiokäyttöä.


Jarmo Vauhkonen pohtii pienten keskusten kehitystä. Vieressä vt. maakuntajohtaja Riitta Koskinen.

Elinvoimainen keskus on hillomunkki

Munkkiesimerkki havainnollistaa, mistä keskusten kehittämisessä on pelkistäen kysymys. Kysymys on paikallisyhteisön ja sen keskuksen elinvoimasta – hillosta – ja munkin uudelleen leipomisesta. Tähän ei ole olemassa valmista lakisääteistä prosessia eikä toimintamallia.

Kysymys ei ole vain kaavoituksesta eikä vain kunnan tai kaupan tarpeista, vaan kokonaisvaltaisesta ja vuorovaikutteisesta aluekehityksen ja aluesuunnittelun yhteen sovittamisesta. Onnistumiseen tarvitaan paikallisyhteisökeskeisestä yhteistyötä, vapaaehtoisuuteen ja yhteisöllisyyteen perustuvaa toimintamallia, asukkaiden ja toimijoiden sosiaalista pääomaa, yhteisestä tahtotilaa ja tekemistä oman ”cityn” kehittämiseksi. Hillomunkki voi syntyä vain yhdessä leipoen.

Kampanja käynnistyy

Maakuntien liitot ja Elävät Kaupunkikeskustat ry (EKK) käynnistävät vuoden 2014 alussa kolmivuotisen valtakunnallisen kampanjan pienten keskusten kehittämiseksi. Tämä Pike-kampanja edistää pikkukaupunkien, kirkonkylien ja kylien elinvoimaa ja uudistumista. Se uskoo, että yhteistyö, verkostoituminen, hyvä tiedonkulku ja kokemusten vaihto voivat katkaista kielteisen kierteen.

Alustava selvitystyö pienten keskusten tilanteesta on jo käynnistynyt Etelä-Savon maakuntaliiton johdolla. Samalla selviää, mitkä maakunnat lähtevät mukaan Pike-kampanjaan.

Etelä-Savo on yksi Pike-kampanjaan mukaan lähtevistä. Maakunnassa onkin jo muutamia hyviä viritelmiä kuntakeskusten kehittämisestä:

Kaikki kolme kaupunkia Mikkeli, Savonlinna ja Pieksämäki kehittävät aktiivisesti keskustojaan. Mäntyharjun keskustan kehittämishanke, Mikkelin kaupunginosien kehittämishanke Tuiketaajamat ja Rantasalmen kuntakeskuksen yleiskaavoitushanke nostavat myös kirkonkylien elinvoimaisuuden ja uusiutumisen nykyistä laajempaan keskusteluun.

Lisätietoja antaa aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen Etelä-Savon maakuntaliitosta, puh. 040 723 6760, jarmo.vauhkonen( at)esavo.fi.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010