Mervi Simoska liiton hallinto- ja kehittämisjohtajaksi

09.01.2012

Etelä-Savon maakuntaliiton hallitus on valinnut kokouksessaan 2. tammikuuta 2012 maakuntaliiton uudeksi hallinto- ja kehittämisjohtajaksi Hirvensalmen nykyisen hallintojohtajan, hallintotieteen maisteri Mervi Simoskan (kesk). Simoska on 41-vuotias, syntynyt Simossa ja asuu Mikkelissä.

Simoska voitti
virkavaalissa äänin 7-5 maakuntajohtaja Matti Viialaisen ehdottaman Uudenmaanliiton kehittämispäällikkö Eija Väätäisen (sit).

Simoskan valintaa ehdotti maakuntahallituksen varapuheenjohtaja Pekka Selenius (kok). Häntä tukivat vaalissa maakuntahallituksen keskustalaiset ja kokoomuslaiset jäsenet. Väätäistä äänestivät sosialidemokraatit ja vihreiden Markku Varjo.

Ennen virkavaalia
hallitus torjui äänin 7 - 5 Pauliina Viitamiehen (sd) ehdotuksen asian palauttamisesta.

Simoska aloittaa tehtävässään maaliskuun alussa 2012.

Lisätietoja antavat
maakuntahallituksen puheenjohtaja Markku Kakriainen, 0400 651204, ja hallintojohtaja Mervi Simoska, 050-322 9938.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010