Tietopalvelu

TIEDOTTEET JA UUTISET


Kenelle sinä myöntäisit Etelä-Savon parhaat –palkinnon vuonna 2017?

Etelä-Savo etsii seitsemättä kertaa maakunnan parhaita yhteishengen, identiteetin tai imagon kohentajia. Ehdotuksia Etelä-Savon parhaat -palkinnon 2017 saajaksi ja perustelut sille voi jättää sähköisesti seuraavasta linkistä Etelä-Savon -parhaat 2017  .Ehdotuksen voi jättää nimettömästi, mutta yhteystietonsa jättäneiden kesken arvomme pieniä palkintoja. 

Viimeinen ehdotusten jättöpäivä on perjantai 17. marraskuuta.

Ehdotuksia palkinnonsaajiksi voi tehdä kuka tahansa, mutta valinnan tekee raati. Suomi 100 –juhlavuoden hengessä raati palkitsee tänä vuonna erityisesti Yhdessä –teeman toteuttajia. Palkintoraadin muodostavat Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, kauppakamarin, yrittäjäjärjestön, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Etelä-Savon rahaston, taidetoimikunnan ja maakuntaliiton edustajat.

Viime vuonna Etelä-Savon parhaina palkittiin Ilkka Arvola, Craft & Design Savonlinna –verkosto ja Helena Skopa.

Etelä-Savon parhaat -palkintoa on myönnetty vuodesta 2011 alkaen. Vuosien saatossa palkinnon ovat saaneet Ilkka Seppä ja Sylvi Symposiumi, Savonlinnan taidelukio, SaimaaHoliday-yritysverkosto, jääpalloseura Kampparit, toimitusjohtaja Heikki Hämäläinen, lastenkulttuurivaikuttaja Mervi Riikonen, kirjailija Reijo Honkonen, toimittaja Kimmo Ohtonen, Etelä-Savon urheiluakatemia, aluejohtaja Heino Lipsanen, muotoilija Riikka Kaartilanmäki ja seppä Jarkko Kaartilanmäki, Big Wheels -tapahtuma ja sen tuottaja Heikki Skyttä, Pieksämäen kylät ry, Rantasalmen Puhallinorkesteri ry ja kuvaaja Hamid Al-Sammarraee.

Lisätietoja palkinnosta antaa kehittämispäällikkö Heli Gynther Etelä-Savon maakuntaliitosta, puh. 040 773 7285.

  • Julkaistu 18.10.2017

Jaa


22 loka

Maakuntahallituksen kokoustiedote 22.10.2018

Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen nosti ajankohtaiskatsauksessaan esille maakunnan tuoreimmat väestötiedot. Lisäksi hän kertoi Itä-Suomen neljän maakunnan yhteisestä aikeesta hakea Savonlinnaa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026. Tavoitteena on hakea Savonlinnalle ja ympäröiville alueille kansainvälistä näkyvyyttä, turismia ja monipuolista kulttuuritarjontaa. Seuraavan kerran asiaa käsitellään Itä-Suomen neuvottelukunnan kokouksessa, joka pidetään torstaina 25.10. Helsingissä. Hallitus antoi kokouksessa lausunnon liikenne- ja viestintäministeriölle VR:n rautateiden osto- ja velvoiteliikenteestä ja maa- ja metsätalousministeriölle hallituksen esitysluonnoksesta kalastuslain muuttamiseksi. Päätösasiana käsiteltiin rahoituksen myöntäminen matkailukohteiden saavutettavuutta ja toimintaedellytyksiä tukevan liikennejärjestelmän kehittämiseen. Lue lisää

24 syys

Maakuntahallitus kokoontui 24.9.2018

Etelä-Savon maakuntahallitus kokoontui maanantai-iltapäivänä 24.9. Helsingissä. Maakuntahallitus antoi kokouksessaan useita lausuntoja. Lausunto annettiin muun muassa kasvupalveluvirastosta, erityishuoltopiireistä, Vaalijalan kehyssuunnitelmasta ja maanteiden ja rautateiden runkoverkosta. Maakuntahallitus käsitteli myös Etelä-Savon maakuntaohjelman toimeenpano- ja rahoitussuunnitelman ja jatkoi keskustelua Heinäveden kaivoshankkeesta. Lue lisää

30 elo

Itä- ja Pohjois-Suomen maakuntaliittojen johto kokoontuu Rovaniemelle perinteiseen huippukokoukseen

Maakuntien huippukokous järjestetään tänä vuonna Lapissa 30. - 31. elokuuta 2018 teemalla Iskukykyisiä yhdessä. Mukana ovat Lapin lisäksi Pohjois-Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa, Kainuu, Pohjois-Savo, Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Etelä-Karjala. Samaan aikaan yhteistyössä huippukokouksen kanssa linjataan maakuntien yhteisiä kehittämisen kärkiä alueen yhteisessä Elinkeinot murroksessa (ELMO) –pilotissa. Lue lisää

Uutisarkiston löydät tästä linkistä