Saimaa-markkinointi tuotti satoja ulkomaisia lehtiartikkeleita

16.02.2011

Etelä-Savon matkailua Venäjälle ja Keski- ja Etelä-Eurooppaan markkinoiva Visit Saimaa -hanke on tuottanut hyvää tulosta. Venäläisessä ja eurooppalaisessa mediassa on julkaistu Etelä-Savon matkailusta satoja isompia ja pienempiä lehtiartikkeleita ja joitakin televisio- ja radio-ohjelmia.

Sekä toimitusjohtaja Pia Kokki Savonlinnan matkailusta että matkailun markkinointi- ja kehittämispäällikkö Maisa Häkkinen Mikkelin elinkeinoyhtiöstä Misetistä kiittävät reilun kolmen vuoden hanketta vuolain sanoin.

Yksi esimerkki
hankkeen tuloksista on ranskalaisessa aikakauslehdessä Marie Clairessa julkaistu kuuden sivun Saimaa-artikkeli.

- Eihän tällaiseen
mainontaan mitkään rahat riittäisi, mediajulkisuutta seurannut Kokki totesi tyytyväisenä Etelä-Savon matkailutoimijaverkoston tiedotustilaisuudessa 18. helmikuuta Mikkelissä.

Toimitusjohtaja Pia Kokki Savonlinnan matkailusta on kerännyt lehtiartikkelit mappeihin. Mäntyharjulainen matkailuyrittäjä Sari Tompuri kuuntelee hankkeen tuloksia.

- Viime vuonna Etelä-Savossa oli yli 11 000 rekisteröityä yöpymistä enemmän kuin vuonna 2009, Häkkinen kertoi.

Matkailutoimijat arvelevat,
että suuri kunnia ulkomaisen matkailun kasvusta Saimaan alueella kuuluu juuri Visit Saimaa -hankkeelle. Hanke sekä markkinoi Saimaan aluetta kansainvälisesti että verkostoi ja opasti eteläsavolaisia matkailuyrittäjiä. Hanke on järjestänyt Etelä-Savoon useita vierailuja sekä ulkomaisille matkanjärjestäjille että matkailutoimittajille.

Yrittäjiä syksyyn 2011 kestävässä hankkeessa on mukana kuusikymmentä. Palaute yrittäjiltä on ollut pääosin hyvin myönteistä.

Kiitosta hanke saa
muun muassa mäntyharjulaiselta Sari Tompurilta, jonka perheyritys pyörittää Kapiaisen perhemökit -matkailuyritystä Halmeniemellä. Suurin apu oli ihan konkreettista:

- Saimme aikaiseksi
uudet myyntikansiot, uudet kuvat, yritysesittelyt ja muutakin esittelyaineistoa. Uudet venäjänkieliset verkkosivut ovat tekeillä. Saimme myös tietoa venäläisasiakkaiden toiveista ja tarpeista, mistä on jatkossakin hyötyä, Tompuri kertoi tiedotustilaisuudessa.

- Hanke on ollut
mahtava paikka harjoitella ja opetella erityisesti Venäjän markkinointia, Tompuri vakuuttaa.

Hankkeen jatko
on selvitettävänä parhaillaan.

- Tavoitteena on, että kun tämä hanke loppuu elokuun lopulla, niin syyskuun alusta käynnistyy uusi kansainvälisen matkailumarkkinoinnin hanke, kertoo kehittämispäällikkö Heli Gynther Etelä-Savon maakuntaliitosta.

Liitto on Visit Saimaa -hankkeen rahoittajaviranomainen. Hankkeen kokonaiskustannukset ovat 1,8 miljoonaa euroa, josta 900 000 euroa tulee Euroopan unionin EAKR-ohjelmasta. Hanke on mittavin maakuntaliiton koskaan rahoittama matkailuhanke.

Lisätietoja antaa
maakuntasuunnittelija Heli Gynther Etelä-Savon maakuntaliitosta, puh. 040 773 7285.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010