Koko maakunta yhtä lomakylää? - Aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkosen puheenvuoro Laiturilla 2.0 – vapaa-ajan asumisen seminaarissa 9.6.2017

12.06.2017

Koko maakunta yhtä lomakylää?

Etelä-Savo kilpailee vapaa-ajan asuntojen määrällä mitattuna ykkösmaakunnan tittelistä koko Suomessa. Lähes 50 000 vapaa-ajan asuntoa merkitsee noin 70 000 uutta osa-aikaista asukasta noin kolmen kuukauden ajan vuodessa. Se on puolet lisää maakunnan väestöpohjaan, ostovoimaan ja sosiaaliseen pääomaan. Kesäasukkaiden ansiosta maakunnan väkiluku on osan vuotta noin 220 000 asukasta.

Vapaa-ajan asutuksen aluetaloudellinen merkitys on kiistaton. Muun muassa puolet maakunnan matkailutulosta kertyy vapaa-ajan asutuksesta. Jotta merkitys saisi oikeat mittasuhteet voi vain arvailla, minkälaisia investointeja vaatisi rakentaa kaikki uudestaan ja saada Etelä-Savoon 70 000 uutta matkailijaa tai uutta asukasta kolmeksi kuukaudeksi joka vuosi.

Vapaa-ajan asutuksen kasvutarina on ollut myönteinen poikkeus maakunnan yleisestä kehityskuvasta. Yli tuhannen uuden lomarakennuksen huippuvuosista on tultu merkittävästi alaspäin mutta vapaa-ajan asutus kasvaa edelleen. Maakunnan oman väestön vähetessä ja ikääntyessä vapaa-ajan asutuksen merkitys on kasvanut entisestään. Jo useammassa kunnassa vapaa-ajan asuntoja on enemmän kuin pientaloja. Myös keskukset ja alueen yrittäjät tarvitsevat vapaa-ajan asutuksen ostovoimaa.

Koko maakunnan kokoinen lomakylä vertaus ei ole perusteeton mutta hajanainen ja pienipiirteinen rakenne tekevät kokonaisuudesta, ”lomakylästä”, vaikeasti hallittavan ja jopa näkymättömän kuten koko maaseutumaisesta Etelä-Savosta. Rikkonaisten vesistöjen ja metsien tapaan myös vapaa-ajan asutus sijoittuu hajalleen ympäri maakuntaa ja rantoja kuin haulikolla ammuttuna. Vapaa-ajan asutuksen merkitys jääkin helposti epäselväksi ja sen kokonaisvaltainen hyödyntäminen on osoittautunut vaikeaksi: kuinka kehittää ja kilpailla, ellei olla edes kartalla ja olemassa?

Olemme tottuneet myös itse vuodesta toiseen ihastelemaan rantarakentamisen määrän ja vapaa-ajan asukkaiden ostovoiman kasvulukuja, vähän kuin itsestään selvyytenä.  Esimerkiksi matkailun kehittämiseen panostetaan paljon enemmän kuin olemassa olevan vapaa-ajan asutuksen hyödyntämiseen. Epäselvää tuntuu olevan myös siitä, kenen vastuulle vapaa-ajan asutuksen kehittäminen ensisijaisesti kuuluu – maakunnan, kunnan, yritysten vai vapaa-ajan asukkaiden. Jatkossa tähän ei varaa.

Nykyisessä murroksessa on syytä panostaa erityisesti Etelä-Savon ja vapaa-ajan asutuksen näkyvyyteen, maineeseen ja sosiaaliseen pääomaan. Myös vapaa-ajan asumisen tulevaisuutta on syytä visioida entistä määrätietoisemmin. Yhtä lomakylää, hyväkylää tai satumaata koko maakunta voisi olla yksi vaihtoehto vapaa-ajan asumisen ja monipaikkaisen asumisen tulevaisuuden visioksi ja asukaslähtöiselle mainetyölle. Tavoitteena voisi olla oma hyväkylä –malli sekä eteläsavolaisen elämänlaadun ja elämäntavan kehittäminen, fanittaminen ja markkinointi, yhdessä vapaa-ajan asukkaiden, kantaväestön ja yrittäjien voimin. Mainetyössä voisi ottaa mallia vaikka Mikkelin Jukureista, joukkuepelistä, Sarvis –heimosta ja siitä kuinka kansalaiset saadaan mukaan ja innostumaan yhteisen asian puolesta. Olipa tulevaisuuden visio mikä tahansa, sen toteuttaminen on syytä aloittaa sektorirajat ylittävän yhteistyön ja joukkuepelin kehittämisestä sekä muutos- ja yhteistyövalmennuksesta yhteisen tahtotilan, oikean toimintamallin ja kehittämisotteen löytämiseksi.

Lisätietoja: Aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen, jarmo.vauhkonen@esavo.fi 040 7236 760

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010