Maakuntahallituksen kokoustiedote 22.8.2016

22.08.2016

Maakuntauudistuksen valmistelu etenee

Maakuntauudistuksen johtoryhmä kokoontui 10.8.2016 ja se päätti käynnistää projektipäällikkön rekrytoinnin. Projektipäällikkö vastaa Etelä-Savon maakuntauudistuksen ja uuden maakunnan toiminnan käynnistämisen esivalmistelusta siten, että uudistukseen liittyvä valmisteleva työ ja tulokset valmistuvat aikataulussaan 30.6.2017 mennessä. Uudistuksen johtoryhmä käsittelee projektipäällikköhakua 5.9.2016. Maakuntauudistuksen ohjausryhmä piti ensimmäisen kokouksen 18.8.2016 Juvalla.

Valmistelua viedään eteenpäin työryhmätyöskentelynä. Työryhmäjaosta on käyty keskustelua eri toimijoiden kanssa ja päätös työryhmistä tehdään uudistuksen johtoryhmässä 5.9.2016. Tämän jälkeen käynnistyy työryhmien edustajien nimeämisprosessi sekä työryhmien vetovastuiden määrittelyt.

Uudistuksen onnistumisessa muutosviestintä ja henkilöstöviestintä ovat avainasemassa. Eri organisaatioiden viestintävastaavat laativat yhdessä uudistukselle viestintäsuunnitelman, jota käsitellään uudistuksen johtoryhmässä 5.9.2016. Vastuuhenkilönä toimii maakuntaliiton viestintä- ja yhteiskuntasuhdepäällikkö Teppo Leinonen.

Maakuntahallitus merkitsi tiedoksi valmistelun tämän hetken tilanteen.

Talousseuranta 1.1. – 30.6.2016

Maakuntahallitus merkitsi tiedoksi talouden toteuman ensimmäiseltä vuosipuoliskolta. Toimintatuottojen ja toimintakulujen toteuma on ollut suunnitelman mukaista.

Lausunto maankäyttö- ja rakennuslain muutoksesta

Maakuntahallitus antoi lausunnon hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi maankäyttö- ja rakennuslain muuttamisesta. Ehdotetut maankäyttö- ja rakennuslain muutokset koskevat muun muassa hajarakentamisen helpottamista ja asemakaavoituksen joustavoittamista, elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskusten roolia kuntien alueidenkäytön ja rakentamisen ohjauksessa sekä vähittäiskaupan suuryksikön sijainnin ohjausta.

Maan hallituksen tavoitteena on vähentää kaavoitukseen ja rakentamiseen liittyvää sääntelyä keventämällä ja selkeyttämällä kaavoitusta ja rakentamista koskevia säännöksiä sekä lisätä rakentamismahdollisuuksia. Esitys liittyy pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelman toteuttamiseen.

Maakuntahallitus piti hyvänä, että maankäytön suunnittelun ja rakentamisen prosesseja sujuvoitetaan ja että kuntien itsenäisyyttä kaavoituksessa lisätään. Maakunnalle tärkeään rantarakentamisen suunnitteluun esitetyt muutokset kylien elinvoimaisuutta tukevan rantarakentamisen helpottamiseen sekä vapaa-ajanasuntojen käyttötarkoituksien muutoksia joustavoittavaan uuteen menettelyyn oltiin lausunnossa tyytyväisiä.

Maakuntahallitus lausui, että osa muotoilluista kaavaprosessien jouduttamiseksi ehdotetuista pykäläluonnoksista olivat vielä hyvin tulkinnanvaraisia. Tämän katsottiin johtavan pahimmillaan siihen, että hyvästä tarkoituksesta huolimatta lakimuutokset aiheuttaisivat mahdollisuuksia uudentyyppisiin valituksiin kaavaprosesseista. Näinollen muutosten vaikutus kaavaprosessien nopeuttamiseksi jää vielä epäselväksi.

Ely-keskusten roolin muuttumisen kuntien kaavaohjaajista valtakunnallisten ja maakunnallisten maankäyttöasioiden valvontaan maakuntahallitus katsoi ennakoivan hyvin uutta maakuntahallintoa, jossa maakuntakaavaa laativan maakuntaliiton tehtäviin näillä näkymin yhdistetään Ely-keskusten alueiden käytön tehtävät.

Vähittäiskaupan suuryksikköjä koskeva maankäyttö- ja rakennuslain osa keskittyy muutosten jälkeen nykyistä onnistuneemmin kaupan oikeaan sijoittumiseen suhteessa kysyntään. Vaikka muutokset lakiin vähittäiskaupan suuryksiköiden suunnittelun osalta ovatkin oikeansuuntaisia, piti maakuntahallitus valitettavana tässä asiassa esiintynyttä lyhytjänteistä ja tempoilevaa lainsäädäntötyötä.

Kunnallisasiain työryhmälle puheenjohtajat

Kunnallisasiain työryhmässä ovat edustettuna kaikkien maakunnan kuntien johtajat ja heillä on henkilökohtaiset varajäsenet. Kokouksiin voivat osallistua myös laaja-alaisten kuntayhteisöjen johtajat. Puheenjohtajana toiminut kunnanjohtaja Heikki Laukkanen jää eläkkeelle 1.10.2016 alkaen. Esittelijä, maakuntaliiton hallinto- ja kehittämisjohtaja Mervi Simoska on maakuntaliitosta ensin vuosilomalla ja sen jälkeen virkavapaalla 31.3.2017 saakka.

Maakuntahallitus nimesi kunnallisasiain työryhmän puheenjohtajaksi Hirvensalmen kunnanjohtaja Seppo Ruhasen, varapuheenjohtajaksi Pieksämäen kaupunginjohtaja Tapio Turusen ja esitelijäksi vs. hallinto- ja kehittämisjohtaja Anita Hahl-Weckströmin.

Lausunto lakimuutoksista päivystysjärjestelyissä

Maakuntahallitus antoi lausunnon luonnoksesta hallituksen esitykseksi terveydenhuoltolain ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta sekä luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi kiireellisen hoidon perusteista ja päivystyksen erikoisalakohtaisista edellytyksistä. Lausuntoa ei ole pyydetty maakuntaliitoilta. Etelä-Savon maakuntaliiton näkemys on, että kaikista maakuntia koskevista lainsäädäntöuudistuksista on pyydettävä lausunto myös maakuntaliitoilta.

Uudistus kohdistuu sairaalaverkkoon ja yhteispäivystyspalveluihin. Vaativin erikoisalapäivystys kootaan 12 sairaalaan, jossa ylläpidetään ympärivuorokautista laajan päivytyksen yksikköä. Muissa keskussairaaloissa järjestetään ympärivuorokautinen perusterveydenhuollon ja erikosairaanhoidon yhteispäivystys, joka sisältää tavallisimmin tarvittavien erikoisalojen päivystyksen ja sosiaalipäivystyksen.

Lähipalvelut on tarkoitus turvata ja niitä tarjottaisiin jatkossa monin eri tavoin siten, että maan eri osissa etäisyydet ja muut alueelliset erityispiirteet huomioidaan. Lähipalveluina annettavaa kiireellistä vastaanottotoimintaa terveyskeskuksissa vahvistetaan.

Asiakasturvallisuuden sekä sosiaalipalvelujen laadun ja vaikuttavuuden takaamiseksi sosiaalipalveluja voitaisiin keskittää valtakunnallisesti tai alueellisesti järjestettäviksi terveyspalvelujen tai tarpeen mukaan muiden palvelujen yhteydessä. Saumattoman palvelun toteuttamiseksi sekä kiireettömän että kiireellisen hoidon yhteydessä on arvioitava mahdollinen sosiaalihuollon tarve.

Maakuntaliitto totesi lausunnossaan, että terveydenhuoltolain muutosesityksen 45 §:ään tulisi tehdä seuraava lisäys: ”Toimintojen keskittäminen laajan ympärivuorokautisen päivystyksen sairaaloihin ei kuitenkaan saa vaarantaa perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystyksen järjestävien sairaaloiden mahdollisuuksia ylläpitää alueen erikoissairaanhoidon toiminnan kustannustehokkuutta, laatua tai saatavuutta. Erityisvastuualue voi yhteisellä esityksellään anoa ja sosiaali- ja terveysministeriö myöntää luvan poiketa yksittäisistä, asetuksessa mainituista keskitettävistä tehtävistä edellä mainituilla perusteilla.”

Maakuntaliiton mielestä on ensiarvoisen tärkeää, että uudistuksessa otetaan huomioon maantieteelliset etäisyydet, alueelliset erityispiirteet sekä ensihoidon järjestäminen.

Hallituksen kokouksen pöytäkirja löytyy alla olevan linkin takaa:

http://etelasavo.tjhosting.com/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting&id=2016329

Lisätietoja hallituksen kokousasioista antavat maakuntahallituksen puheenjohtaja Jarkko Wuorinen, puh. 050 537 6707372 4507, varapuheenjohtajat Teemu Hirvonen, puh. 050 372 4507 ja Pekka Selenius, puh. 0500 150 994 sekä maakuntajohtaja Pentti Mäkinen, puh. 050 500 2584, aluekehitysjohtaja Riitta Koskinen, puh. 040 540 5903, hallinto- ja kehittämisjohtaja Anita Hahl-Weckström, puh. 044 770 0491 ja aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen, puh. 040 723 6760.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010