Maakuntahallitus kokoontuu 22. toukokuuta Mikkelissä

16.05.2013

Etelä-Savon maakuntaliiton hallitus kokoontuu keskiviikkona 22. toukokuuta klo 9 maakuntaliiton virastolla Mikkelissä. Kokous on nykyisen maakuntahallituksen viimeinen: maakuntavaltuusto valitsee uuden maakuntahallituksen ensimmäisessä kokouksessaan 27. toukokuuta Mikkelissä.

Nykyinen toimitusjohtaja Markku Kakriaisen (kesk.) johtama maakuntahallitus valittiin Savonlinnassa neljä vuotta sitten.

Maakuntahallitus saa viimeiseen kokoukseensa hyväksyttäväkseen vastineen tuulivoimakaavan luonnoksesta annetuista lausunnoista ja muistutuksista. Hallitus saa lisäksi tiedokseen, miten ovat edenneet uuden maakuntaohjelman valmistelu ja EU:n uusien rakennerahasto-ohjelmien valmistelu.

Hallitus muodostaa myös oman kantansa siitä, mikä on kiireellisyysjärjestys, kun kuntien kouluja peruskorjataan Itä-Suomessa, ja antaa lausunnot oikeusaputoimistouudistuksesta ja maisema-aluekartoituksesta.

Hallitus valitsee myös Etelä-Savon vuoden 2013 kylän. Lisäksi hallitus keskustelee ajankohtaisista edunvalvonta-asioista ja käsittelee joukon kehittämishankkeita.

Lisätietoja hallituksen kokousasioista antavat maakuntahallituksen puheenjohtaja Markku Kakriainen, puh. 0400 651 204, sekä varapuheenjohtajat Teemu Hirvonen, puh. 050 372 4507, ja Pekka Selenius, puh. 0500 150 994, sekä maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh.044 770 0515,aluekehitysjohtaja Riitta Koskinen, puh. 040 540 5903,hallinto-ja kehittämisjohtaja Mervi Simoska, puh. 044 770 0491,ja aluesuunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen, puh. 040 723 6760.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010