Maakuntapäivää vietetään Olavinlinnassa

14.05.2012

Etelä-Savon maakuntapäivää vietetään tänään maanantaina 14. toukokuuta Olavinlinnassa Savonlinnassa. Maakuntapäivän teemana on Etelä-Savon historia ja kulttuuri. Tavoitteena on kohottaa maakunnallista identiteettiä ja itsetuntoa.

Päivän pääpuhujat ovat dosentit Jyrki Paaskoski ja Teppo Korhonen Helsingin yliopistosta. Paaskoski alustaa aiheesta Vuoden 1812 merkitys Etelä-Savolle, ja Korhonen pohtii Etelä-Savon kulttuuriperintöä vuoteen 2070 asti ulottuvasta näkökulmasta.

Tilaisuudessa jaetaan toisen kerran Etelä-Savon parhaat -palkinnot, jotka ovat tunnustus omalla sarallaan kunnostautuneelle yritykselle, yhteisölle tai henkilölle.

Etelä-Savon maakuntapäivä on maakuntaliiton järjestämä kutsutilaisuus, johon saapuu tänä vuonna noin sata kuntien, aluehallinnon, elinkeinoelämän, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten sekä erilaisten organisaatioiden ja etujärjestöjen edustajaa. Puhetta johtaa päätoimittaja Tuomo Yli-Huttula Itä-Savo-lehdestä.

Lisätietoja antavat ohjelmapäällikkö Jyrki Kuva, puh. 040 757 6698 ja kehittämispäällikkö Heli Gynther, puh. 040 773 7285.

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010