Kesäkuun JOUSI (

16.06.2010

Maakuntavaltuusto hyväksyi uuden maakuntaohjelman 2011–2014 ja sen ympäristöselostuksen kokouksessaan 31. toukokuuta. Maakuntaohjelma toteuttaa Uusiutuva Etelä-Savo -maakuntastrategiaa ja sen päätavoitteena on vahva aluetalous ja väestökehityksen kääntäminen muuttovoitoksi. Ohjelman keskeiset toimintalinjat ovat menestyvä yritystoiminta, uudistuneet ja erikoistuneet osaamisrakenteet, laadukkaat hyvinvointipalvelut sekä hyvä saavutettavuus ja vetovoima.

Uudesta maakuntaohjelmasta kertoo maakuntaliiton tiedotuslehti JOUSI kesäkuun numerossa.

Muita JOUSEN otsikoita ovat muun muassa:
- Toivakka maakuntavaltuustossa: kuntatalous suurten haasteiden edessä
- Viialainen: muuttotappio puolittunut
- Norppa-alueelle ei enää myydä vääriä pyydyksiä
- Maakuntaliitto ehdottaa korkean sillan rakentamista Savonlinnan Laitaatsalmeen
- Tuulivoimaa Sisä-Suomesta
- Tiehankkeet etenevät
- Maakunnan kehittämisrahaa venäjän kielen opiskeluun
- Sprengtportenin hautakivi kunnostettavana
- Etelä-Savon vuoden kylä 2010 on Rönkövaara-Lapinlahden kylä Savonlinnasta
- Yhteinen ilmastostrategia Pohjois-Savon kanssa
- Kesäteatterikilpailun tuomaristo ja kisailijat julki

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010