KUTITA-hankkeessa kunnille rakennustietojen tarkistamiseksi laadittu ohje on valmistunut

Rakennustietoja sisältävissä rekistereissä olevat puutteet ja eroavaisuudet vaikeuttavat rekistereiden käyttöä ja aiheuttavat vääristymää kiinteistöverotukseen. Etelä-Savon maakuntaliiton toteuttaman KUTITA-hankkeen tarkoituksena oli luoda toimivat yhteistyöverkostot, kehittää toimintamalli ja laatia ohjeistus rekisteritietojen eheyttämiseksi ja täydentämiseksi. Hankkeeseen osallistui maakuntaliiton ja Etelä-Savon kuntien lisäksi Verohallinto, Väestörekisterikeskus, Maanmittauslaitos ja Itä-Suomen maistraatti. Hanke rahoitettiin maakunnan kehittämisrahalla ja kustannuksiin osallistuivat lisäksi maakuntaliitto ja Etelä-Savon kunnat.

Hankkeessa laaditussa julkaisussa Rakennustietoja sisältävien rekistereiden täydentämisen ja eheyttämisen menetelmät on yleiskatsaus hyödyistä, joita kunta eri rekistereiden tietojen tarkistamisella ja korjaamisella saavuttaa. Lisäksi julkaisu sisältää toimintatapaohjeistuksen rakennustietojen tarkistustyölle sekä tietojen keräämiseen käytettävät lomakemallit. Julkaisussa on nostettu esiin myös muutamia kehittämistä vaativia asioita. Esimerkiksi ns. vanhoihin rakennuksiin liittyvää tiedonvälitysmenetelmää pitää kehittää, jotta oleellinen rakennuksia koskeva tieto välittyy kaikkien sitä tarvitsevien käyttöön mahdollisimman yksinkertaisin toimenpitein. Tällä hetkellä tiedonvälitykseen käytetään edelleen menetelmiä, jotka ovat nykypäivän tarjoamat mahdollisuudet huomioiden aika kankeita.

Kunnat päättävät itsenäisesti toimintamallin hyödyntämisestä ja tarkistustyön toteutuksesta. Tällä hetkellä Kangasniemellä on menossa toimintamallissa kuvatun kaltainen tarkistusprojekti.

KUTITA-hanke päättyy 31.12.2016.

Lisätietoja: Projektipäällikkö Mika Flöjt (KUTITA-hanke) p. 044 770 0573, mika.flojt@esavo.fi

Sisällysluettelo JOUSI 12/2016