Etelä-Savon maakuntaliiton tiedotuslehti. Huhtikuu 2015.

Maakuntajohtaja kertoi ajankohtaista asiaa

Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen antoi 20. huhtikuuta kokouksessa maakuntahallitukselle katsauksen maakunnan ajankohtaisista edunvalvonta-asioista. Katsauksessa hän käsitteli muun muassa kuntien tuoreita tilinpäätöslukuja, jotka kertovat, että verotulojen kehitys on kaikissa eteläsavolaisissa kunnissa ollut hyvä. Lisätulot ovat tulleet kiinteistöveroista.


Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen

EU:n raja-alueohjelman ENI:n valmistelu etenee Etelä-Savon näkökulmasta hyvin, Mäkinen kertoi. Parikkalan rajanylityspaikan kehittäminen on tulossa Suomen hallituksen ENI-hankkeiden listalle. Suomen lopulliset valinnat tekee Suomen hallitus, joka esittää niitä EU-komissiolle kesäkuun loppuun mennessä. Komissio tehnee päätökset syyskuussa.

Mäkinen kumosi julkisuudessa esillä olleet tiedot siitä, että venäläiset olisivat vetäytymässä Syväoron rahoituksesta. Venäläiset ovat mukana Parikkala-Syväoro -hankkeessa aiempien suunnitelmien mukaisesti. Rahoituksen ei ole Mäkisen mukaan ollut tarkoituskaan tulle ENI-ohjelmasta.

Mäkinen kertoi hallitukselle myös ilahduttavat tiedot maakunnan muuttoluvuista, jotka ovat enempi plussan puolella kuin aiempina vuosina. Maakunnan matkailutiedot sen sijaan eivät ole myönteistä luettavaa: venäläisten matkailijoiden määrä on tammi-helmikuussa pudonnut rajusti viimevuotisesta nyt myös Etelä-Savossa.

Lisätietoja edunvalvonnasta antavat maakuntahallituksen puheenjohtaja Jarkko Wuorinen, puh. 050 537 6707, varapuheenjohtaja Teemu Hirvonen, puh. 050 372 4507, varapuheenjohtaja Pekka Selenius, puh. 0500 150 994, sekä maakuntajohtaja Pentti Mäkinen, puh. 050 500 2584.

JOUSI 4/2015