Etelä-Savon maakuntaliiton tiedotuslehti. Helmikuu 2015.

Sote-keskustelu jatkuu seuraavaksi Savonlinnassa

Maakuntaliitto järjestää sosiaali- ja terveydenhuoltouudistuksesta keskustelutilaisuuden myös Savonlinnan seudulla. Tilaisuus järjestetään muutaman viikon päästä, kun yhteinen kaikille osapuolille sopiva aika on löytynyt. Edellinen keskustelutilaisuus oli helmikuun alussa Pieksämäellä.

Peruskysymys kuuluu, mitä voisimme Etelä-Savossa tehdä maakunnallisen sote-tuotantoalueen hyväksi. Toivomme, että Savonlinna olisi siinä mukana, sanoi maakuntajohtaja Pentti Mäkinen maakuntahallituksen tiedotustilaisuudessa 16. helmikuuta.

– Olemme omistajiemme asialla ja tukemassa hyviä yhteisiä tavoitteita. Maakuntaliitto luo alustan yhteisille keskusteluille. Liitto ei ole neuvottelukumppani, Mäkinen kuvasi liiton roolia.

– Maakuntaliitto ei ole sote-asioissa toimija. Olemme ikään kuin selvittäjäorganisaatio, sanoi myös maakuntahallituksen puheenjohtaja Jarkko Wuorinen (kesk.).


Maakuntahallituksen varapuheenjohtaja Pekka Selenius (vasemmalla) ja puheenjohtaja Jarkko Wuorinen.

Maakuntahallituksen varapuheenjohtajan Pekka Seleniuksen (kok.) mielestä maakuntaliiton tavoitteena on vahvistaa maakunnallista palvelurakennetta, joka turvaisi vähintään yhden päivystävän sairaalan maakuntaan.

– Liitolla on olemassa asiasta aiemmat linjaukset, joita pyrimme edistämään. Tuomme keskusteluihin esimerkiksi tilastotietoja kuntien valintapäätösten pohjaksi. Kustannusvertailut eri toteutusmallien välillä pitää nostaa esiin keskusteluissa.

– On viisasta edetä neuvottelemalla itse ja varmistaa näin lähipalvelujen pysyminen lähellä ihmisiä, Selenius sanoi.

Lisätietoja antavat maakuntahallituksen puheenjohtaja Jarkko Wuorinen, puh. 050 537 6707, varapuheenjohtaja Teemu Hirvonen, puh. 050 372 4507, varapuheenjohtaja Pekka Selenius, puh. 0500 150 994, sekä maakuntajohtaja Pentti Mäkinen, puh. 050 500 2584.

JOUSI 2/2015