Etelä-Savon maakuntaliiton tiedotuslehti. Tammikuu 2015.

Rahoittajien viesti: Tutustukaa huolella uuteen EU-ohjelmaan

Uusi EU-ohjelmakausi toi monia muutoksia EU-hanketyöhön. Esimerkiksi ohjelman sisällöt ja kriteerit muuttuivat, ja se näkyy myös hankkeiden valinnassa.

Tutustukaa huolellisesti uuteen ohjelmaa, kehottivatkin Etelä-Savossa EU-ohjelmia rahoittavat viranomaiset tiedotustilaisuudessa Mikkelissä 15. tammikuuta. Rahoittajien eli Etelä-Savon maakuntaliiton ja Etelä-Savon Ely-keskuksen mukaan ohjelman ensikuukausina hankehakemuksia on jouduttu hylkäämään runsaasti juuri siksi, etteivät ne ole uuden ohjelman mukaisia.

- Lukekaa ohjelmaa rivi riviltä, sillä entiset sisällöt eivät enää ole voimassa, rahoittajat korostivat. (Linkit alustuksiin uutisen lopussa.)


Runsaat 170 kuulijaa kuunteli EU-tietoa Mikkelissä 15. tammikuuta.

Hakemusvaiheessa hankkeen hyvä tiivistelmä on kultaakin kalliimpi. Sitä saattavat lukea kymmenet, jolleivat sadat ihmiset, joilla on sananvaltaa hankkeen läpimenoon.

Jo ideavaiheessa yhteys rahoittajiin

Uuden EU-kauden tavoitteena oli yksinkertaistaa monia hallinnollisia menettelytapoja. Silti alustuksista kävi varsin selvästi ilmi, että yksinkertaisiksi rahoituksen haku- ja hyväksymismenettelyjä ei voi kuvata. Senkin vuoksi hakijoiden kannattaa ottaa jo ideavaiheessa yhteyttä rahoittajiin. Näin voidaan välttyä turhalta työltä, rahoittajat lupasivat.

EU-rahat taklausväline

Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen kuvasi avauspuheessaan EU-rahoja taklausvälineeksi, jonka avulla maakunnan elinvoimaa voidaan kohentaa panostamalla maakunnan keskeisiin kehittämiskohteisiin. Olemassa olevia yrityksiä ei saa kehittämis- ja investointihankkeissa unohtaa, hän muistutti.

Aluekehitysjohtaja Riitta Koskinen maakuntaliitosta korosti, että rakennerahasto-ohjelma on tärkeä rahoitusväline, jonka avulla toteutetaan Etelä-Savon maakuntaohjelmaa.

– Yritykset ja kunnat pitää ottaa jo hankkeen valmisteluvaiheessa mukaan, Koskinen opasti hanketoimijoita.

Johtaja Juha Pulliainen Ely-keskuksesta suri yrityshankkeiden vähäistä määrää.

– Hakemuksia on alle puolet aiemman kauden alkuun verrattuna. Rahaa meillä olisi käytössä suhteellisen paljon. Yrityksissä ei kuitenkaan ole kehittämishalua, hän sanoi.

Kaksi hankehakua vuodessa

Parhaillaan Etelä-Savossa on käynnissä kolmas rahoituksen hakukierros. Haku umpeutuu 16. helmikuuta. Seuraava haku päättyy 1. lokakuuta. Jatkossakin hakuja on kaksi vuodessa.

Kestävää kasvua ja työtä -infotilaisuus keräsi torstai-iltapäivänä Mikkelin musiikkiopiston suureen saliin reilut 170 hanketoimijaa eri puolilta maakuntaa. Tilaisuuden järjestivät Etelä-Savon maakuntaliitto ja Etelä-Savon Ely-keskus, joiden asiantuntijat alustivat muun muassa aiheista, millaisia hankkeita EU-rahalla voidaan rahoittaa ja miten hankkeiden käsittely etenee. Myös hakutärppejä oli tarjolla.

Lisätietoja antavat Outi Nieminen Etelä-Savon maakuntaliitosta, puh. 044 770 0239, ja Kirsi Komppa Etelä-Savon Ely-keskuksesta, puh. 0295 024 154.

Tilaisuuden alustukset

JOUSI 1/2015