Etelä-Savon maakuntaliiton tiedotuslehti. Tammikuu 2015.

Eteläsavolaiset vierailulle Kiinaan huhtikuussa

Eteläsavolaiset toimijat ovat lähdössä Kiinaan 22. – 29. huhtikuuta. Vierailu suuntautuu maakunnan ystävyyskaupunkiin Shaoxingiin. Vierailun aikana syvennetään yhteistyötä, joka liittyy erityisesti elinkeinoelämään, koulutukseen, vanhusten hoitoon ja nuorisotyöhön.


Teppo Leinonen

Matkalle lähtee parinkymmenen hengen porukka maakuntaliiton, aluehallintoviraston, Mikkelin kaupungin, Mikkelin kaupungin elinkeinoyhtiön Misetin, Mikkelin ammattikorkeakoulun, yliopistokeskuksen ja musiikkiopiston sekä Suomen nuoriso-opiston edustajia.

Maakuntaliitosta mukaan lähtevät maakuntahallituksen puheenjohtaja Jarkko Wuorinen, maakuntavaltuuston varapuheenjohtaja Markku Kakriainen, maakuntajohtaja Pentti Mäkinen ja yhteyspäällikkö Teppo Leinonen. Maakuntahallitus hyväksyi liiton edustajat kokouksessaan 19. tammikuuta.

- Vaikka kyse on ennen kaikkea eteläsavolaisen elinkeinoelämän ja oppilaitosten yhteistyöstä Kiinaan, viranomaisten mukanaolo on kiinalaisessa kulttuurissa hyvin tärkeää, sanoo yhteyspäällikkö Teppo Leinonen maakuntaliitosta. – Kiinassa viranomaisten välinen yhteistyö aukaisee ovia muille toimijoille.

Useat eteläsavolaiset pk-yritykset, muun muassa elintarvikealan yritykset, ovat jo saaneet jalan sijaa Kiinan valtaville markkinoille.

Lisätietoja antavat maakuntahallituksen puheenjohtaja Jarkko Wuorinen, puh. 050 537 6707, maakuntajohtaja Pentti Mäkinen, puh. 050 500 2584, ja yhteyspäällikkö Teppo Leinonen, puh. 044 770 0592.

JOUSI 1/2015