Etelä-Savon maakuntaliiton tiedotuslehti. Tammikuu 2015.

Itä-Suomelta yhteiset tavoitteet hallitusohjelmaan

Itä-Suomen maakunnat – Etelä-Savo, Pohjois-Karjala ja Pohjois-Savo – ovat valmistelleet yhteiset tavoitteet Suomen seuraavan hallituksen hallitusohjelmaan.

- Yhteiset hartiat ovat leveämmät kuin yhden maakunnan hartiat, kuvaavat yhteisten tavoitteiden merkitystä Etelä-Savon maakuntahallituksen puheenjohtaja Jarkko Wuorinen (kesk.), varapuheenjohtaja Pekka Selenius (kok.) ja maakuntajohtaja Pentti Mäkinen.


Pekka Selenius (vas.) ja Jarkko Wuorinen

Selenius pitää erityisen tärkeänä esimerkiksi sitä, että uusissakin yhteisissä tavoitteissa Itä-Suomen maakunnat pysyivät aiempien liikennelinjauksiensa takana. Liikennehankkeilla on yhteinen tärkeysjärjestys, joissa Valtatie 5:n kunnostustyöt ovat kärjessä.

Yhteisissä tavoitteissaan Itä-Suomi muistuttaa, että alueiden elinvoimaisuuden tulee olla hallitusohjelmassa tärkeä tavoite. Elinvoimaa ja yritysten kilpailukykyä tulee turvata huolehtimalla siitä, että Itä-Suomelle tärkeät asiat otetaan ohjelmaan mukaan. Ne liittyvät aluehallinnon uudistukseen, liikenteeseen, bio- ja metsätalouteen, koulutukseen ja osaamiseen, kansainvälisyyteen, erityisesti Venäjä-yhteyksiin, sekä matkailuun.

Etelä-Savon maakuntahallitus hyväksyi tavoitteet 19. tammikuuta Mikkelissä. Myös muut maakuntahallitukset saavat tavoitteet hyväksyttävikseen tammikuun kuluessa. Kun kaikki maakunnat ovat hyväksyneet tavoiteasiakirjan, se jaetaan muun muassa eduskuntavaaliehdokkaille ja puolueille sekä myöhemmin keväällä hallitusohjelmasta neuvotteleville tahoille.

Lisätietoja antavat maakuntahallituksen puheenjohtaja Jarkko Wuorinen, puh. 050 537 6707, varapuheenjohtaja Teemu Hirvonen, puh. 050 372 4507, varapuheenjohtaja Pekka Selenius, puh. 0500 150 994, sekä maakuntajohtaja Pentti Mäkinen, puh. 050 500 2584, ja yhteyspäällikkö Teppo Leinonen, puh. 044 770 0592.

JOUSI 1/2015