Suoraan sisältöön

Etelä-Savon TKI-tiekartta 2030

Etelä-Savossa laaditaan maakunnallista TKI-tiekarttaa 

Etelä-Savossa on käynnistynyt maakunnallisen TKI-tiekartan laatiminen, jonka keskeisenä tavoitteena on TKI-panostusten kasvattaminen kansallisen tavoitteen mukaisesti ja maakunnan toimijoiden yhteistyön vahvistaminen. Tiekarttaa hahmotellaan kevään 2023 aikana yhdessä yritysten, tutkimus- ja oppilaitosten, kuntaedustajien sekä kehittämis- ja rahoitusorganisaatioiden kanssa. Tiekartta valmistuu kesäkuun loppuun mennessä, ja siinä esitellään konkreettisia toimenpiteitä ja keinoja maakunnan TKI-toiminnan vahvistamiseksi vuoteen 2030 saakka.

Maakunnan toimijoita kutsutaan mukaan aktiivisen vuoropuheluun ja osallistumaan työhön eri tavoin, kuten haastattelujen, työpajatyöskentelyn ja blogikirjoitusten kautta. Tiekartan laatimisessa avustavat MDI Public Oy:n asiantuntijat.
Hankkeeseen sisältyy myös osio, jossa keskitytään Euroopan unionin ja muiden relevanttien kansainvälisten TKI-ohjelmien käytön tehostamiseen. Eri organisaatioissa toimivat kansainvälisten rahoitusohjelmien asiantuntijat kootaan verkostoksi. Asiantuntijoiden osaamista syvennetään muun muassa valmennustyöpajoissa.

Hankkeen nimi: Etelä-Savon TKI-tiekartta 2030
Hankeaika: 1.12.2022-30.6.2023 
Rahoittaja: Etelä-Savon maakuntaliitto
Rahoituslähde: Alueiden kestävän kasvun ja elinvoiman tukeminen (AKKE) - määrärahasta Maakunnan omaehtoiseen kehittämiseen (MOKRA)

Kuva: Etelä-Savon TKI-tiekartan valmistelun päävaiheet.

Työn tausta:

Etelä-Savon maakuntastrategiassa 2030 ja maakuntaohjelmassa 2022–2025 yksi neljästä keskeisestä painopistealueesta on uudistuva elinkeinoelämä ja TKI-toiminnan vauhdittaminen. TKI-toiminnan määrän ja kunnianhimon tason kasvu ja laajasti ottaen maakunnan uudistumiskyvyn vahvistaminen on noussut yhä tärkeämmäksi tavoitteeksi Etelä-Savossa. Muuttuvan toimintaympäristön haasteisiin vastaamiseksi ja samalla uusien mahdollisuuksien hyödyntämiseksi Etelä-Savossa laaditaan maakunnallinen TKI-tiekartta.
Maakunnallinen työ liittyy kansalliseen TKI-tiekartan toteutukseen (linkki), jossa tavoitteena on nostaa Suomen T&K-menojen BKT-osuus 4 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä.

Tavoitteena on laatia tiekartta, joka luo suuntaviivat kestävään kasvuun ja hyvinvointiin sekä TKI-toiminnan määrän ja kunnianhimon tason nostoon maakunnassa. Tiekartan aikajänne ulottuu maakuntastrategian tavoin vuoteen 2030. Laadittava TKI-tiekartta konkretisoi maakunnan Älykkään erikoistumisen strategian toimenpiteiksi. TKI-tiekartassa kuvataan Etelä-Savon TKI-toiminnan nykytila ja toimintaympäristö, tavoitteet TKI-toiminnan ja osaamisen tason nostamiseksi, priorisoidaan tarvittavat TKI-toimet ja esitetään konkreettiset askelmerkit tavoitteiden saavuttamiseksi, esitetään toimeenpanon roolitus, seuranta ja yhteistyön toimintamalli sekä kuvataan työkalupakki TKI-toiminnan vahvistamiseksi. Työ toteutetaan vuorovaikutteisessa prosessissa eri sidosryhmien kanssa. 

Tuula Kokkonen

Elinkeinopäällikkö

040 678 5415

tuula.kokkonen@esavo.fi