Tietopalvelu

Maakuntablogi

Paluu artikkeleihin

Kulttuurin nykytila ja tulevaisuus puhuttaa

(18.05.2018)

Kulttuurin nykytila ja tulevaisuus puhuttaa

Pöydänympärys oli taas lähes täynnä, kun väki kokoontui 3.5.2018 Etelä-Savon maakuntaliittoon Kulttuurin tulevaisuuspöydän nimissä.

Tilaisuudessa Paula Karhunen Taiteen edistämiskeskus Taikesta esitteli heidän kokoamaansa alueprofiiliaineistoa Etelä-Savon näkökulmasta. Huomio aineistossa kiinnittyi siihen, että kulttuuri- ja taidetoiminta näyttäisi vähenevän Etelä-Savossa käytettävissä olevilla mittareilla, kuten kulttuuriyritysten määrä ja kulttuurialan työvoima, mitattuna. Paulan esittelemiin kalvoihin ja siihen, mitä tilastot kertovat Etelä-Savon taide- ja kulttuurielämästä, voit tutustua tarkemmin tästä.

Tunnelma ja vaikutelma toimijoilla oli, että tällä hetkellä valtion suunnasta kulttuurin perusrakennetta kyseenalaistetaan, kun samalla tulisi tehdä kehittämistyötä. Jos perusrakenne, luuranko, kulttuuritoiminnalta rapautuu, on uuden rakentaminen ja kehittäminen kohtuuttoman hankalaa. Tähän aiheeseen liittyi myös vahva huoli siitä, kuka ottaa jatkossa vastuuta alueellisista museoasioista? Onko maakuntamuseoiden / alueellisten vastuumuseoiden ylläpitäminen mielekästä ja houkuttelevaa museotoimijoiden omasta näkökulmasta?

Paulan esityksen innoittamana kävimme keskustelua myös siitä, että sekä Taiken että Suomen kulttuurirahaston hakijamäärät Etelä-Savossa ovat laskussa, vaikka toistaiseksi rahaa olisi jaettavaksi entiseen malliin. Tämä on huolestuttava suunta, sillä hakijamäärien vähentyessä Taiken ja SKR:n jaettavaa avustussummaa pienennetään. Pohdintaa - vailla suoranaisia vastauksia - kävimme siitä, ovatko rahoitusinstrumentit kenties vanhanaikaisia ja jos niin kuinka niitä tulisi muuttaa, kuinka rahaa voisi jakaa toisin ja kuinka huolehdimme siitä, että hakemusten määrä Etelä-Savossa saadaan nousuun?

Keskustelussa nousi myös esiin se, että vastaavaa avustushakemusten vähenemistä ja järjestötoiminnan hiipumista on havaittu kunnissakin, mm. Mäntyharjulla. Sitä vastoin joissain säätiöissä on huomattu, että kulttuurin avustushakemusten määrä ja tarve kasvaa. Toiveissa monesti on, että kunta hakisi rahoitusta ja ottaisi pieniä toimijoita mukaan, mutta kunta ei voi olla hakijana kaikissa rahoitusinstrumenteissa. Mahdollisena ratkaisukeinona ehdotettiin, että toteutetaan hankkeita, joissa on tuensiirtomahdollisuus. Joku iso toimija voisi siis hakea ja hallinnoida vaikka EU-rahoitteista hanketta, josta edelleen kohdennetaan ja jaetaan tukea pienille toimijoille. Kiinnostusta tuntuikin olevan siihen, että jatkossa ideoidaan hankkeita porukalla ja toteutetaan enemmän yhteishankkeita. Esiin nousi myös ajatus mahdollisesta hankeideointitapaamisesta, johon kutsuttaisiin mukaan myös eri rahoittajien edustajia mahdollisimman laajalti.

Hyvinvointia kulttuurista Etelä-Savoon –hankkeen koordinaattori Taru Tähti kertoi sote-alatyöryhmien jäsenille suunnatun kyselyn tuloksista ja siitä, miten kulttuuri on mukana sote-uudistuksessa. Tarun kalvoesityksen näet tästä ja hankkeen toimintaan pääset tutustumaan lähemmin hankkeen nettisivulla

Tilaisuudessa kuultiin myös, mitä kulttuuritoimijat odottavat tulevan Etelä-Savon maakunnan tekevän kulttuurin ja taiteen saralla. Kulttuuria tarkastellaan maakuntauudistuksen valmistelutyössä elinkeinopoliittisena elementtinä, hyvinvointitekijänä, kulttuuriympäristökysymyksenä ja osallisuuden näkökulmasta esim. harrastus- ja vaikuttamismahdollisuuksien kautta. Kulttuuritoimijoille suunnatun kyselyn tuloksiin ja kalvoihini voit tutustua tarkemmin tästä.

Kulttuuritoimijoiden antamissa vastauksissa tärkeimpinä maakunnan tehtäväalueina kulttuuritoimialalla pidettiin

  • kulttuuri osana aluekehityksen ja elinkeinojen edistämistä,
  • kulttuurihyvinvointi ja
  • kulttuurin peruspalvelut.

Tilaisuudessa puolestaan maakunnallinen identiteetti, sen ilmeneminen ja sen edistäminen kirvoitti innokkaimman keskustelun. Tämän tehtäväalueen osalta keskustelu puolestaan herätti ainakin minussa ideoita taiteilijoiden osallistamisesta identiteettityöhön. Tästä toivottavasti kuulemme ja keskustelemme vielä lisää jatkossa - ehkä jo seuraavalla kerralla, kun kokoonnumme Kulttuurin tulevaisuuspöytään 31.8.2018 Etelä-Savon maakuntaliittoon klo 9!

Heli Gynther

kehittämispäällikkö, matkailu ja kulttuuri

Jaa

Kommentit

Lisää kommentti