Tietopalvelu

Maakuntablogi

Paluu artikkeleihin

Kulttuuria kotihoitoon ja muuallekin

(07.10.2016)

Sain kutsun pitämään kommenttipuheenvuoron Tekee mieli kulttuuria kotihoitoon –seminaariin 6.10.2016. Seminaari liittyi Kulttuurisäpinää senioreille Etelä-Savossa –hankeeseen.

Panelisteille oli esitetty ennakolta seuraavat kysymykset:

  • Kulttuuri kuuluu kaikille – kuuluuko kulttuuri myös ikäihmisten julkisiin palveluihin/kotihoitoon?
  • Kasvaako vai väheneekö ikäihmisten kulttuurinälkä?
  • Kuka päättää kulttuurin roolista ikäihmisten palveluissa – ketkä tarvitaan pöydän ympärille?
  • Kuka maksaa – mistä resurssit kulttuurin saamiseksi osaksi ikäihmisten palveluja?
  • Millainen ja kuinka pitkä on kulttuurin tie ikäihmisten palveluihin?

Pohdin samoja kysymyksiä, ja tässä ajatuksiani ja peilauksia myös seminaarin antiin:

Kulttuuri kuuluu kaikille, myös ikäihmisille niin julkisissa palveluissa kuin kotihoidossa! Tästä olemme liikuttavan yksimielisiä ja jopa valmiita liputtamaan sen puolesta, että kulttuuri kuuluu jokaisen ihmisen arkeen ja kaikilla on oikeus kulttuuripalveluihin asuinpaikasta ja elämäntilanteesta riippumatta. Kulttuuripalvelut parantavat ihmisten elämänlaatua ja edistävät myönteistä sosiaalista ilmapiiriä, rakentavat yhteenkuuluvuutta ja paikallista identiteettiä, tukevat ikäihmisten kotona asumista jne. Tiedämme kyllä kaikki nämä kulttuurin hyvät vaikutukset, mutta reaalielämä ja resurssit ovat oma lukunsa.

Mistä puhutaan, kun puhutaan kulttuurista? Kunnalliseen kulttuuritoimintaan kuuluvat yleinen kulttuuritoiminta ja avustukset sekä kunnasta riippuen kirjastot, museot, teatterit, orkesterit ja taideoppilaitokset. Tulevaisuudessa kuntien kulttuuripalveluilla on yhä kasvava merkitys hyvinvoinnin edistäjänä.

Maakuntastrategiaa ollaan uudistamassa ja tässä työssä hyvinvointi ja kulttuuri yhtenä sen rakennuspuuna on yksi keskeinen näkökulma. Strategiatyötä kävi taannoin sparraamassa Jenni Airaksinen Tampereen yliopistosta. Hän on omassa väitöstutkimuksessaan tutkinut suomalaisen kunnallishallinnon uudistamista. Jennin puheista minulle jäi erityisesti mieleen, kuinka Kainuun hallintomallin toimivuutta arvioitaessa haastateltiin niin ikäihmisiä kuin syrjäytyneitä tai syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, ja näillä molemmille ryhmillä oli yksi yhteinen odotus ja toive: he haluavat ihmiskontakteja, kohtaamisia toisten ihmisten kanssa.

Sote- ja aluehallintouudistusten ja kaikkien muidenkin uudistusten tiimellyksessä meidän on muistettava tämä perustarpeemme olla yhteydessä muihin ihmisiin ja kohdata ihmisiä, jotka ovat meille läsnä. Ei me aina tarvita hoitoa vaan monesti läsnäolo, kuulluksi tuleminen ja kohtaaminen riittävät.

Kulttuuria kotihoitoon –malleissa on minusta kyse juuri tästä. Sillä mistä taiteenalasta puhutaan tai miten ammattimaista kulttuuritarjonta on – kaikki kunnia ammattitaiteilijoille! –ei minusta ole niinkään suuri painoarvo kuin sillä, että ihmiset eivät jää yksin. En tarkoita tällä sitä, että ikäihmisille ei tulisi tarjota ammattitaiteilijoiden tekemiä esityksiä ja taidenautintoja, mutta näiden lisäksi ja rinnalle tarvitaan ehdottomasti omaisten aktivoimista ja vapaaehtoistoimijoita, henkilökunnan luovuuden käyttöönottoa, heidän ja meidän kaikkien yhteistä tahtoa ja asennetta kohdata toisemme.

Kulttuuria kotihoitoon –keskustelussa toivoisin, että kulttuuri nähtäisiin mahdollisimman laajasti, kattaen kaiken korkeakulttuurista puutarhan tai eläinten hoitoon, populaarikulttuurista mopojen rassaamiseen tai piirakoiden paistamiseen - omanlaisesta hengen viljelystä näissä kaikissa on kyse. Kulttuuri on identiteettiä, itseilmaisua, osallistumista, arjen tekoja ja toimintatapoja. Ikäihmisissä niin kuin meissä muissakin on valtaisa kirjo eri asioista kiinnostuneita ja eri asioiden parissa viihtyviä ihmisiä. Ikäihmisiäkään ei sovi asettaa samaan muottiin ja tarjota heille vain yhdestä tuutista kulttuurievästä.

Silmiini osui nettiuutinen, joka oli otsikoitu ”82-vuotias Led Zeppelin -fani Irmeli sai vinyylilevyt ja -soittimen: Vihdoinkin mulle tapahtuu jotain kivaa!” Kokemus oli ihan vastaava kuin seminaariesitteessä ollut Marjatan esimerkki kotiin tuodusta kulttuurielämyksestä ja sen virkistävästä voimasta. Ainakaan minulle ei ensimmäisenä tulisi mieleen, että vanhus on Led Zeppelinin puutteessa, mutta näinkin voi olla. Tässä tapauksessa Irmeli ei kaivannutkaan ihmistä kotiinsa, mutta hänkin tarvitsi sen kanssaihmisen, kuuntelijan, käytännössä radiotoimittajan, jotta hänen ongelmansa ratkesi: Irmeli sai uuden neulan vinyylilevysoittimeen ja saattaa taas nauttia elämästä ja rakastamastaan musiikista.

Ikäihmisten palveluista ja osana sitä kulttuuripalveluista päättävät suurelta osin julkiset toimijat, mutta osittain myös kaikki me veronmaksajina, kanssaihmisinä ja mahdollistajina. Esim. kulttuurikaveri-toiminnasta on paljon hyviä kokemuksia. Oleellinen ja merkittävä tekijä kotona asumisen mahdollistajana ja tukena ovat omaishoitajat tai jos ei viralliset omaishoitajat, niin omaiset ja läheiset. Heidän aktiivisuutensa varassa on myös monen kotihoidossa olevan kulttuurielämä. Ja vastaavasti heidän jaksamiseensa ja hyvinvointiinsa kannattaa ja pitää myös panostaa, ja tässä kulttuuripalveluilla ja –tarjonnalla voi olla todella suuri rooli.

Kuka maksaa, mistä resurssit? ovat tärkeitä kysymyksiä, mutta ehkä oleellisempaa kuin raha on asenne eli haluammeko me edistää kulttuurin saavutettavuutta ja saatavuutta ja jos, niin mitä voimme tehdä käytettävissä olevilla, todennäköisesti hyvinkin pienillä resursseilla. Kati Myllymäki kertoi esimerkin Tuukkalan sairaalassa järjestetystä vastanteko –tapahtumasta, Anne Puntanen tulevasta aikakausilehtien kierrätyksestä. Nämä ovat loistavia esimerkkejä; kumpikin pieniä, ei taloudellisesti merkittäviä panoksia vaativia, mutta oikealla asenteella toteutettuja merkityksellisiä tekoja. Yhteisöllisyyttä, osallisuutta.

Ikäihmisille suunnatut kulttuuripalvelut on tärkeä asia ja asian tärkeys korostuu meillä täällä Etelä-Savossa, jossa väestö ikääntyy kovaa vauhtia. Meidän on kyettävä huolehtimaan niin lapsiperheiden kuin ikääntyvienkin hyvinvoinnista ja samalla koko maakunnan elinvoimaisuudesta.

Heli Gynther
kehittämispäällikkö, matkailu ja kulttuuri

Jaa

Kommentit

Lisää kommentti