Omaan kotiin.

Viihtymiseen on monta hyvää syytä. Etelä-Savossa koti on helppo luoda mieluisaan paikkaan ja tehdä haaveista totta, sillä asumiskustannukset ovat mukavan kohtuulliset. Yhteydet toimivat mainiosti, fyysisesti ja sähköisesti. Ihmisetkin osaavat puhua toisilleen. Matka taittuu joutuisasti kouluun, työpaikalle tai vaikkapa pääkaupunkiseudun vilskeeseen. Hyvin toimivan tietoliikenteen ansiosta etätyötä tehdään yhä enemmän, myös erämaamaisemissa ja navetoiden naapurissa.

Järven rannalla, keskellä eläväistä kaupunkia, omakotitalossa. Sekin onnistuu Saimaan maakunnassa. Tai mukava kerrostaloasuminen tai joku muu asumisen haave. Eikä maksa liikaa. Ruuhka-Suomen asuntojen hinnat ovat moninkertaisia eteläsavolaisiin hintoihin verrattuna. Joko sinun on aika tehdä unelmistasi totta?

Lukuisten lintujen ja metsäneläinten lisäksi myös Saimaan norppa viihtyy täällä, muutamissa maakunnan tuhansista kirkasvetisistä järvistä. Muikkukukko ja monet muut herkut ovat aitoa lähiruokaa ja alueen luomutuotanto kukoistaa.

Täällä on hyvä olla. Tule sinäkin!